Näitä henkilöitä oli kolme… Sattuma oli heidät yhdyttänyt tähän kulmaukseen, josta he näkyivät huomaavaisina pitäneen silmällä ihmisjoukon vaikutelmia. Ja tuntematta toisiaan he olivat muutaman sanan vaihtamalla joutuneet juttusille ja toisilleen selostaneet istunnon merkitystä ennenkuin se vielä oli päättynytkään.
— Siinäpä kypsyneitä intohimoja, — virkkoi eräs heistä, kirkassilmäinen vanhus, jolla oli lempeät ja rehelliset piirteet. — Tuollainen lit de justice on suurenmoinen temppu.
— Kyllä, — vastasi vieressä seisova nuori mies katkerasti hymyillen, — niin, jos temppu tositeossa täsmälleen vastaisi nimitystänsä, oikeuden perustaa.
— Monsieur, — lausui vanhus kääntyen, — minusta näyttää, että tunnen teidät… Luulen teidät ennen tavanneeni?
— Toukokuun 31. päivän yönä. Ette erehdy, hra Rousseau.
— Ah, te olette se nuori kirurgi, maanmieheni, hra Marat?
— Niin, monsieur, palvelukseksenne. Miehet kumarsivat toisilleen.
Kolmas mies ei vielä ollut puuttunut puheeseen. Hänkin oli nuori, ylevämuotoinen, ja koko juhlallisen toimituksen aikana hän oli tyytynyt vain tarkkaamaan kansanjoukon mielialaa.
Nuori kirurgi lähti pois ensimäisenä, uskaltautuen keskelle parvea, joka vähemmän kiitollisena kuin Rousseau oli hänet jo unohtanut, mutta jolle hän kerran aikoi itsestään muistuttaa. Toinen nuori mies odotti kunnes edellinen oli lähtenyt ja kääntyi sitte Rousseauta kohti.
— Te ette lähde mukana, monsieur? — sanoi hän.