Tämä odottamaton liike kummastutti suuresti herkkätuntoista Andréeta, ja tyttö oli jo vetää kätensä pois.
— Mademoiselle, — kysyi tohtori, — tekö minua halusitte tavata, vai olenko takaisin tullessani noudattanut ainoastaan veljenne toivomusta?
— Monsieur, — vastasi Andrée, — veljeni palasi ilmoittaen, että tulisitte minua toistamiseen katsomaan; mutta senjälkeen kun minulla tänä aamuna oli kunnia teiltä itseltänne kuulla, että tautini ei ollut mitään vakavaa, en olisi rohjennut teitä uudestaan vaivata.
Lääkäri kumarsi.
— Veljenne, — sanoi hän, — näkyy olevan kovin kiihdyksissä, arka kunniastaan ja taipumaton eräissä kysymyksissä. Senvuoksi kieltäydyitte hänelle avaamasta sydäntänne?
Andrée katseli lääkäriä, kuten oli katsellut Filipiä.
— Tekin, monsieur? — virkkoi hän hyvin ylväästi.
— Anteeksi, mademoiselle, sallikaa minun jatkaa. Andrée teki liikkeen, joka ilmaisi kärsivällisyyttä tai pikemmin alistumista.
— On siis luonnollista, — jatkoi lääkäri, — että nähdessänne tuon nuoren miehen surun ja aavistaessanne hänen suuttumuksensa itsepäisesti säilytitte salaisuutenne. Mutta minulla, mademoiselle, joka — uskokaa minua — olen yhtä paljon sielun kuin ruumiin lääkäri, minulla, joka näen ja tiedän ja siis tulen puolitiehen teitä vastaan tuskallisissa paljastuksissanne, minulla on oikeus odottaa teiltä suurempaa avomielisyyttä.
— Herra tohtori, — vastasi Andrée, — ellen olisi nähnyt veljeni kasvojen synkistyvän ja saavan todellisen murheen leiman, ellen ottaisi huomioon teidän arvokasta ulkomuotoanne ja tunnettua vakavuuttanne, luulisin, että te molemmat yhdessä juonessa näyttelette minulle komediaa saadaksenne minut neuvottelun johdosta ja minulle aiheuttamallanne pelolla nauttimaan jotakin perin inhoittavaa ja katkeraa lääkettä.