— Kas niin, siitä pidän enemmän, — huudahti Filip, — surmatkaa minut!
— Miksi teidät surmaisin?
— Siksi, että olette minut häväissyt.
Nuori mies lausui nämä sanat sellaisella totuuden sävyllä, että
Balsamo loi häneen lempeän silmäyksen.
— Olisiko mahdollista, — sanoi hän, — että olette ihan tosissanne?
— Epäilettekö sitä? Epäilettekö aatelismiehen sanaa?
— Ja, — jatkoi Balsamo, — olisiko neiti de Taverney yksinään keksinyt tuon halpamielisen tuuman ja pakoittanut teidät sen toimeenpanijaksi?… Tahdon otaksua niin; tahdon siinä tapauksessa antaa teille tyydytyksen. Vannon teille kautta kunniani, että käytökseni sisartanne kohtaan mainittuna toukokuun viimeisenä yönä oli nuhteeton, vannon ettei kunniantunto, ei inhimillinen tuomioistuin eikä jumalallinen oikeus voisi löytää siinä mitään, joka ei olisi sopusoinnussa ankarimpain siveellisyyskäsitteiden kanssa. Uskotteko minua nyt?
— Monsieur! — virkahti nuori mies kummastuneena.
— Tiedätte, etten pelkää kaksintaistelua, sen näkee ihmisen silmistä, eikö totta? Mitä heikkouteeni tulee, älkää antako sen pettää itseänne, se on vain näennäistä. Kasvoni eivät tosin ole verevät, mutta lihasvoimastani en ole mitään kadottanut. Tahdotteko siitä todistuksen? Katsokaa… Ja Balsamo kohotti ponnistuksetta yhdellä kädellään tavattoman ison pronssimaljakon Boulen [André Charles Boule, tunnettu pariisilainen taidepuuseppä, Suom.] valmistaman huonekalun päältä.
— Olkoon menneeksi, monsieur, — sanoi Filip, — minä uskon teitä, mitä toukokuun 31. päivään tulee; mutta se on veruke, jota käytätte taataksenne sananne virheellisellä päivämäärällä. Sittemmin olette nähnyt sisareni uudestaan.