— Ah, te ette usko minua? — jatkoi Balsamo. — No, odottakaa. Todistaakseni teille selvästi, että minun ei ollut tarvis mennä hänen luokseen, tahdon käskeä hänen, vaikka hän on aivan nukkuneena, tulla portaita alas meitä vastaan samalle paikalle, jossa viimeksi hänelle puhuin.
— Tehkää niin, — sanoi Filip; — kun sen näen, niin uskon.
— Menkäämme tuolle käytävälle asti ja odottakaamme valkopyökki-ryhmän takana.
Filip ja Balsamo menivät osoitetulle paikalle. Balsamo ojensi kätensä Andréen asuntoa kohti. Mutta tuskin hän oli ottanut tämän asennon, kun heikko rasahdus kuului viereisestä pensas aidasta.
— Mies! — virkkoi Balsamo. — Olkaamme varuillamme.
— Missä sitten? — kysyi Filip etsien silmillään kreivin huomautuksen esinettä.
— Tuolla, pensasryhmässä vasemmalla, — virkkoi tämä.
— Niin oikein, — sanoi Filip, — hän on Gilbert, entisiä palvelijoitamme.
— Onko teillä mitään syytä peljätä tuota nuorukaista?
— Ei, luullakseni ei. Mutta malttakaa kuitenkin, monsieur: sillä jos
Gilbert jo on noussut, saattaa muitakin olla liikkeellä.