Sitäpaitsi oli Gilbert ottamansa kolmen tai neljän päivän loman aikana tutkinut Pariisin ympäristöä. Näillä samoiluillaan hän oli tullut pieneen kaupunkiin Soissonnais'ssa, joka sijaitsi kahdeksantoista penikulman päässä Pariisista ja oli suuren metsän ympäröimä.
Tämä pikkukaupunki oli Villers-Cotterets. Siellä hän oli mennyt suoraa päätä paikan ainoan notaarion luo, jota nimitettiin mestari Niquet'ksi.
Gilbert oli esitellyt itsensä notaariolle ylhäisen herran pehtoorin poikana. Tämä ylhäinen herra tunsi suurta hyväntahtoisuutta erään alustalaisvaimon poikaa kohtaan ja oli senvuoksi antanut Gilbertin toimeksi tiedustella lapselle imettäjää.
Todennäköisesti aatelisherran anteliaisuus ei rajoittuisi imetyskuukausiin, vaan senlisäksi hän sijoittaisi mestari Niquet'n talteen määrätyn rahasumman lasta varten.
Silloin hra Niquet, jolla itsellään oli kolme reipasta poikaa, oli neuvonut häntä penikulman päässä Villers-Cotteretsista sijaitsevaan Haramontin kylään poikiensa entisen imettäjän tyttären luo, joka mentyään lailliseen avioliittoon nyt jatkoi äitimuorinsa ammattia.
Tämän kunnon naisen nimi oli Madeleine Pitou, ja hänellä oli jo neljänvuotias, kaikista merkeistä päättäen aivan terve poika. Sitäpaitsi oli hän juuri synnyttänyt uudestaan, ja oli siis Gilbertin käytettävänä, milloin tämä vain tahtoisi tuoda tai lähettää mainitun imetyslapsen.
Kaiken tämän järjestettyään aina täsmällinen Gilbert oli palanut
Pariisiin kahta tuntia ennen pyytämänsä loman päättymistä.
Nyt kysyttäneen, miksi Gilbert oli valinnut Villers-Cotteretsin pikkukaupungin mieluummin kuin jonkun toisen.
Tässä asiassa, kuten monessa muussa, Gilbert oli saanut vaikutusta Rousseaulta. Rousseau oli eräänä päivänä puhunut Villers-Cotteretsin metsästä, jossa oli mitä rehoittavin kasvullisuus, ja maininnut kolme tai neljä tuon metsän helmaan kätkettyä kylää, jotka muistuttivat tuuhean puun lehvien keskelle rakennettuja linnunpesiä.
Oli siis mahdotonta, että Gilbertin lapsi voitaisiin löytää näistä kylistä.