Tällä yrityksellä oli nuorelle miehelle kaikki ne viehäkkeet, mitkä runoilijain mielikuvitus ja ajattelijain mietiskely, nuo kaksi perin erilaisesti puettua hengetärtä, lainaavat kauneille asioille ja hyville päätöksille. Ryöstää lapsi julmalta äidiltä, toisin sanoen kylvää vihollisleiriin häpeätä ja surua, sitten muuttaen muotoaan astua mökkiin sellaisten kunnon maalaisten luo, joita Rousseau oli kuvaillut, ja laskea lapsen kehtoon melkoinen rahasumma, joutua näiden köyhien ihmisten silmissä suojelusenkeliksi ja esiintyä suurena henkilönä, tuossa kaikessa oli enemmänkin kuin tarvittiin ylpeyden, kiukun, lähimmäisenrakkauden ja kostonhimon tyydytykseksi.
Kohtalokas päivä saapui vihdoin. Se seurasi kymmentä muuta päivää, jotka Gilbert oli viettänyt äärimmäisessä levottomuudessa, ja kymmentä yötä, joina hän ei ollut saanut unta silmiinsä. Ankarasta pakkasesta huolimatta hän piti maatessaan ikkunaa avoinna, ja jokainen Andréen tai Filipin liike vaikutti hänen korvaansa kuin kellonnuorasta vetävä käsi kelloon.
Tuona päivänä hän näki Filipin ja Andréen haastelemassa takkavalkean ääressä. Hän oli nähnyt palvelijattaren kiireellisesti lähtevän Versaillesiin ja unohtavan sulkea kaihtimet Hän juoksi heti valmistamaan kyytimiestään ja viipyi tallin edessä koko sen ajan, mikä kului hevosten valjastamiseen, pureskellen sormiaan ja polkien jalallaan maata kärsimättömyyttään hillitäksensä. Vihdoin nousi ajuri toisen hevosen selkään ja Gilbert vaunuihin, jotka hän pysähdytti pienen aution kadun kulmaan kauppahallien lähettyville.
Sitten hän palasi Rousseaun luo, kirjoitti jäähyväiskirjeen ystävälliselle filosofille, liittäen kiitoksia Teresialle ja ilmoittaen, että pieni perintö kutsui häntä etelään; kuitenkin lupasi hän palata… Kaikki tämä ilman lähempiä selityksiä. Rahat taskussa ja pitkä puukko hihassaan aikoi hän sitten laskeutua alas vesikourua pitkin, mutta eräs ajatus pidätti hänet.
— Lumi!… Gilbert oli kolme päivää ollut niin syviin ajatuksiin vaipuneena, ettei ollut tullut tätä seikkaa huomanneeksi… Lumella nähtäisiin hänen jälkensä… Nämä jäljet päättyisivät Rousseaun asunnon seinämälle, Filip ja Andrée epäilemättä etsityttäisivät, ja kun Gilbertin häviäminen sattuisi yhteen lapsenryöstön kanssa, niin koko salaisuus tulisi ilmi.
Oli siis välttämättömästi kierrettävä Coq Héron-kadun kautta ja pujahdettava sisään puutarhaportista, jota varten Gilbert kuukausi sitten oli hankkinut itselleen kaksoisavaimen. Tältä portilta kulki pieni kovaksi tallattu polku, jolle hänen jalkansa siis eivät jättäisi jälkiä.
Hän ei viivytellyt hetkeäkään ja saapui juuri silloin, kun vaunut, jotka toivat tohtori Louis'n, seisahtuivat pienen talon pääportin eteen.
Gilbert avasi varovaisesti pienen portin, ei nähnyt ketään ja kätkeytyi paviljongin kulmaan lähelle kasvihuonetta.
Se oli kauhea yö. Hän kuuli kaiken, kärsimyksen aiheuttaman voihkinan, jopa hänelle syntyneen pojan ensimäiset uikutuksetkin. Siinä nojatessaan kylmää kiviseinää vasten hän, itse sitä tuntematta, peittyi lumella, joka paksuna ja tiheänä putoili tummalta taivaalta. Hänen sydämensä sykki rajusti veitsen vartta vasten, kun hän sitä epätoivoisesti puristi povelleen. Tuijottava silmä oli verenvärinen ja hehkuva.
Vihdoin lähti lääkäri talosta; vihdoin vaihtoi Filip muutamia jäähyväissanoja tämän kanssa.