Olihan sitäpaitsi sovittu, että hän ratsastaisi vaunujen perässä eikä niiden kohdalla.
Mutta hän ratsasti kyllin lähellä, jotta kuningatar näki hänet kurkistaessaan vaunun ovesta ja jotta jokaisessa vaihtopaikassa Charnylla oli tilaisuus keskustella muutama tovi kuuluisien matkalaisten kanssa.
Charny oli juurikään vaihtanut hevosta Montmirailissa ja arveli vaunujen olevan ainakin neljännestunnin häntä edellä, kun äkkiä eräässä tienkäänteessä hänen hevosensa turpa sattui pysähtyneitten vaunujen takaseinään ja molempiin henkivartijoihin, jotka koettivat korjata vetohihnaa.
Kreivi hypähti maahan, sanoi vaununikkunasta kuninkaalle, ettei tämä näyttäytyisi, ja rauhoitti kuningatarta. Sitten hän aukaisi laatikon, jossa oli kaikenlaisia tarvekaluja ja -esineitä tapaturmien ja vahinkojen varalta, m.m. pari vétohihnoja. Niistä otettiin toinen ja pantiin katkenneen tilalle.
Henkivartijat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja pyysivät heille luvattuja pistooleja, mutta kuningas torjui jyrkästi heidän pyyntönsä. Hänelle huomautettiin, että vaunut voitaisiin jolloinkin väkivalloin pysäyttää, mutta hän vastasi, ettei hän sallisi missään tapauksessa vuodatettavan verta hänen takiaan.
Vihdoin vetohihna oli kunnossa. Laatikko suljettiin, henkivartijat nousivat istuimelleen, Charny hyppäsi satulaan ja vaunut lähtivät liikkeelle.
Mutta aikaa oli tuhlattu yli puoli tuntia matkalla, jolla jokainen menetetty minuutti voi koitua korvaamattomaksi tappioksi.
Kello kaksi tultiin Châlonsiin.
»Jos pääsemme vapaina Châlonsiin, käy kaikki hyvin», oli kuningas sanonut.
Châlonsiin oli nyt tultu ja ryhdyttiin vaihtamaan hevosia.