»Hyvä on, siinä kaikki mitä tarvitaan», jatkoi puhuja. »Muut ovat kuolleet tai hajaantuneet maapallon eri kulmille työskentelemään yhteisen asiamme hyväksi, pyhän asian, koska se on koko ihmiskunnan asia. Kaksikymmentä vuotta sitten se työ, jonka vaiheita nyt aiomme selostaa, oli tuskin alussakaan. Päivä, joka nyt valaisee meitä, oli tuskin sarastanutkaan ja tarkimmatkin silmät näkivät tulevaisuuden vain pilven takaa, jonka ainoastaan valittujen katse voi läpäistä. Siinä kokouksessa minä selitin, minkä ihmeen avulla kuolema, joka ihmiselle on vain täyttyneen ajan ja menneitten tapausten unohtamista, ei merkitse minulle mitään, tai oikeammin, se oli kahdenkymmenen vuosisadan kuluessa pannut minut kaksineljättä kertaa hautaan lepäämään ilman että nämä eri ruumiit, kuolemattoman sieluni tilapäiset perijät, saivat tuta sitä unohdusta, joka, kuten sanoin, on ainoa todellinen kuolema. Minä olen siis voinut vuosisatojen vieriessä tarkata Kristuksen opin kehitystä, nähnyt kansojen hitaasti mutta varmasti siirtyvän orjuudesta vallanalaisuuteen ja vallanalaisuudesta siihen pyrkimykseen, joka edeltää vapautta. Niinkuin illan tähdet, jotka kiiruhtavat syttymään ja, ennenkuin aurinko on laskenutkaan, kiiluvat taivaalla, olemme nähneet Euroopan eri pikku kansojen kokeilevan vapaudella: Rooma, Venetsia, Firenze, Sveitsi, Genua, Pisa, Lucca, Arezzo, nuo etelän kaupungit, joissa kukat puhkeavat nopeammin ja hedelmät kypsyvät aikaisemmin kuin muualla, yrittivät toinen toisensa jälkeen perustaa tasavaltoja, joista pari kolme on elänyt meidän päiviimme saakka ja yhä vieläkin uhmaa kuninkaitten valtaryhmää. Mutta kaikkia näitä tasavaltoja jäyti ja jäytää perisynti: yhdet ovat ylimysvaltaisia, toiset harvainvaltaisia, kolmannet yksinvaltaisia. Genua esimerkiksi, yksi nykyisin elävistä tasavalloista, on välimuoto: sen asukkaat ovat muurien sisällä yksinkertaisia kansalaisia, mutta ylimyksiä muurien ulkopuolella. Vain Sveitsissä on eräitä kansanvaltaisia laitoksia, mutta sen vähäpätöiset, vuorien väliin hautautuneet kantonit eivät kelpaa esikuvaksi tai avuksi ihmiskunnalle. Sellaista emme siis tarvinneet, me tarvitsimme isoa maata, joka ei kaivannut ulkoista sysäystä, vaan joka sen sijaan voisi antaa sysäyksen, me tarvitsimme suunnatonta koneistoa, jonka rattaisiin Eurooppa takertuisi, planeettaa, joka leimahtaessaan valaisisi koko maailmaa…»
Hyväksyvää mutinaa kuului joukosta. Cagliostro jatkoi innostuneesti:
»Kysyin Jumalalta, kaiken luojalta, kaiken liikunnon alkuunpanijalta, kaiken kehityksen lähteeltä, ja minä näin hänen osoittavan sormellaan Ranskaa. Ja Ranska, katolinen toisesta vuosisadasta asti, kansallisesti eheytynyt yhdennestätoista vuosisadasta lähtien, valtiollisesti yhtenäinen kuudennestatoista vuosisadasta saakka, Ranska, jota Herra itse on sanonut vanhimmaksi tyttärekseen — varmaankin siksi, että hänellä olisi oikeus suurten uhrien hetken koittaessa naulita hänet ihmisyyden ristinpuuhun kuten hän oli uhrannut poikansa, Kristuksen — Ranska, joka oli kuluttanut loppuun kaikki hallitusmuodot, monarkisen, feodalisen ja ylimysvaltaisen, Ranska tosiaankin tuntui meistä soveliaimmalta alistaa vaikutusvaltaamme, ja päätimme taivaallisen valon johdolla, kuten muinoin israelilaisia johti tulipatsas, me päätimme tehdä Ranskasta ensimmäisen vapaan maan. Luokaa silmäys Ranskaan sellaisena kuin se oli kaksikymmentä vuotta sitten, ja te huomaatte, että vaadittiin suurta uskallusta tai oikeammin ylevää uskoa käydä käsiksi sellaiseen tehtävään.»
— Kaksikymmentä vuotta sitten Ranska oli vielä, Ludvig viidennentoista heikoissa käsissä, Ludvig neljännentoista Ranska, toisin sanoin suuri aristokraattinen valtakunta, jossa ylimyksillä oli kaikki oikeudet ja rikkailla kaikki edut. Ja valtion päänä oli mies, joka edusti samalla kertaa kaikkein ylevintä ja alhaisinta, suurinta ja pienintä, Jumalaa ja kansaa. Se mies voi yhdellä sanalla tehdä rikkaaksi tai köyhäksi, onnelliseksi tai onnettomaksi, vapaaksi tai vangiksi, eläväksi tai vainajaksi. Sillä miehellä oli kolme pojanpoikaa, kolme nuorta prinssiä, jotka oli kutsuttu hänen seuraajikseen. Sattumalta oli luonto määrännyt hänen seuraajakseen juuri sen, joka olisi valittu yleisessä äänestyksessäkin, jos silloin olisi yleinen äänestys ollut käytännössä. Häntä pidettiin hyväsydämisenä, oikeamielisenä, nuhteettomana, epäitsekkäänä, oppineena, miltei filosofina. Jotta päästäisiin ikiajoiksi niistä tuhoisista sodista, joita Euroopassa oli riehunut Kaarlo toisen kohtalokkaan vallanperimyksen johdosta, valittiin hänen puolisokseen Maria Teresian tytär. Ne kaksi suurvaltaa, jotka ovat Euroopan todellinen vaakapaino, Ranska Atlantin ja Itävalta Mustanmeren rannalla, aiottiin yhdistää eroittamattomasti toisiinsa. Niin oli ainakin laskenut Maria Teresia, silloisen Euroopan ensimmäinen valtiollinen kyky. Juuri silloin kun Ranska, Itävaltaan, Italiaan ja Espanjaan nojaten, oli siirtymässä uuteen ja toivottuun valta-asemaan, juuri silloin me valitsimme, emme Ranskaa tehdäksemme siitä maailman ensimmäisen kuningaskunnan, vaan ranskalaiset tehdäksemme heistä maailman ensimmäisen kansan.
— Mutta silloin kysyttiin, kuka astuisi tähän leijonaluolaan, kuka kristitty Teseus kulkisi, johtonaan uskon valo, tämän suunnattoman sokkelon mutkaiset käytävät ja uhmaisi kuninkaallista Minotauros-hirviötä. Minä vastasin: 'Minä teen sen. Jotkut kiihkomieliset intoilijat, jotkut levottomat sielut tiedustelivat, paljonko tarvitsisin aikaa suoriutuakseni tehtävän ensimmäisestä jaksosta — olin jakanut sen kolmeen osaan — ja minä pyysin kahtakymmentä vuotta. Äänekäs tyytymättömyyden ilmaus. Huomatkaa, ihmiset ovat olleet orjia tai palvelijoita kaksikymmentä vuosisataa, ja nyt oltiin tyytymättömiä, kun minä vaadin kaksikymmentä vuotta tehdäkseni ihmiset vapaiksi!»
Cagliostro silmäili kuulijakuntaansa. Hänen viimeiset sanansa olivat saaneet eräät jäsenet hymyilemään ivallisesti.
Sitten hän jatkoi:
»Lopulta minulle myönnettiin nämä kaksikymmentä vuotta. Minä annoin veljille ohjeeksi kuuluisan vaalilauseen: Lilia pedibus destrue ja ryhdyin työhöni kehoittaen jokaista työskentelemään omalla tahollaan. Tulin Ranskaan voitonkaarien katveessa. Laakerit ja ruusut muodostivat kukka- ja lehvätien Strassburgista Pariisiin asti. Kaikki huusivat: 'Eläköön kruununprinssi, eläköön tuleva kuningatar!' Kuningaskunnan kaikki toivo oli tämän pelastavan avioliiton hedelmällisyydessä. Nyt minä en halua kunniaa itselleni seuraavien tapahtumien alkuunpanijana tai luojana. Jumala oli apuni, hän salli minun nähdä sen jumalallisen käden, joka piteli tulivaljakon ohjaksia. Jumala olkoon ylistetty! Minä olen raivannut tieltä kivet, olen rakentanut sillan jokien yli, olen täyttänyt syvänteet, ja vaunut ovat päässeet kulkemaan. Siinä kaikki. Katsokaamme nyt, veljet, mitä on tapahtunut kahdessakymmenessä vuodessa:
Parlamentit on hajotettu.
Ludvig viidestoista, lisänimeltään Rakastettu, on kuollut kaikkien halveksimana.