"Kunniani kautta, madame, en vähääkään", vastasi palvelija, jolta saksan kieli sujui paljoa paremmin kuin ranska ja joka samalla jakeli kelpo potkuja pitääkseen hyökkääjiä loitolla.
"Eiväthän nuo ole ihmisiä, vaan villipetoja!" puhui nainen edelleen saksankielellä. "Mitä heillä on minua vastaan, sanokaapa!"
Sillä hetkellä kuului kohtelias ääni, joka oli merkillisesti ristiriidassa kaikkialta tulevien uhkausten ja loukkausten kanssa, vastaavan heille puhtaalla saksinmurteella:
"Teitä, madame, syytetään siitä, että rikotte tänä aamuna julkaistua poliisimääräystä, jonka mukaan ei saa ennen kevään tuloa kulkea kääseillä, ne kun ovat hyvälläkin kivityksellä vaarallisia, mutta jalkamiehille ihan murhaavat silloin, kun on iljankoa eikä niiden pyöriä voi väistää."
Nainen kääntyi katsomaan, mistä tämä ystävällinen ääni tuli uhkaavien huutojen keskeltä. Silloin hän huomasi nuoren upseerin, jonka oli varmaankin täytynyt heitä lähetäkseen rynnistellä yhtä urheasti kuin Weber ponnisteli pysyäkseen paikallaan.
Nuoren miehen hienot ja sirot piirteet, komea vartalo ja uljas ilme miellyttivät naista, joka kiirehti vastaamaan saksaksi:
"Voi, hyvä Jumala, minä en tiennyt sitä määräystä; minulla ei siitä ollut mitään tietoa."
"Oletteko ulkomaalainen, madame?" kysyi nuori upseeri.
"Olen, monsieur; mutta sanokaa, mitä nyt on tehtävä? Kääsini rikotaan."
"Täytyy antaa rikkoa, madame, ja sillaikaa pujahtaa pois. Pariisin rahvas on raivoissaan rikkaita vastaan, jotka komeilevat ylellisyydellään keskellä kurjuutta, ja tänä aamuna annetun määräyksen nojalla teidät viedään poliisikomisariuksen luo."