"Ei koskaan!" huudahti nuorempi nainen, "ei koskaan!"
"Jos niin on", huomautti upseeri nauraen, "niin käyttäkää hyväksenne aukkoa, jonka tungoksessa toimitan, ja menkää pakoon."
Nämä sanat lausuttiin niin suorasukaisesti, että molemmat muukalaiset ymmärsivät upseerin kuulleen alhaison huomautukset sellaisista tytöistä, joita herrat de Soubise ja d'Hennin elättivät. Mutta nyt ei ollut aika olla arkatuntoinen.
"Antakaa meille käsivartenne, monsieur, ja saattakaa jollekin ajuriasemalle", sanoi vanhempi nainen käskevällä äänensävyllä.
"Minäpä olen tuuminut panna hevosenne nousemaan takajaloilleen, ja kun siitä syntyy aika sekamelska, voitte sillaikaa paeta, sillä", lisäsi nuori mies, jonka teki kovasti mieli päästä eroon vaarallisen suojeluspuuhansa vastuusta, "ihmiset kyllästyvät jo kuulemaan meidän puhuvan outoa kieltä."
"Weber!" huusi nainen kovalla äänellä, "toimita niin, että Bélus nousee pystyyn ja saadaan tuo joukko pelästymään ja väistymään."
"Ja sitten, madame?"
"Sitten jäät tänne, ja me lähdemme."
"Entä jos ne särkevät vaununkopan?"
"Särkekööt, älä siitä huoli; pelasta Bélus, jos voit, ja varsinkin itsesi; muuta en pyydä."