"Suokaa anteeksi, sire, mutta siitä, mitä juuri sanoin, te teette johtopäätöksen kuin luvunlaskija, ettekä niinkuin kohtelias mies."
"Missä suhteessa, madame?"
"Siinä suhteessa, että kun tahdoitte tietää, palasinko myöhään vai varhain, teidän ei tarvinnut sulkea porttejanne eikä antaa pääsykieltojanne, vaan ainoastaan tulla minulta kysymään: Mihin aikaan tulitte kotiin, madame?"
"Hm!" mutisi kuningas.
"Teillä ei enää ole oikeutta epäillä. Urkkijanne on saatu petetyiksi tai lahjotuiksi, porttinne on avattu väkisin tai vapaasti, pelkonne on poistettu ja epäluulonne hälvennyt. Näin teidän häpeävän sitä, että olitte ryhtynyt voimakeinoihin naista vastaan, vaikka hän piti kiinni vain oikeudestaan. Olisin voinut yhä nauttia voitostani. Mutta minusta käytöksenne on häpeäksi kuninkaalle, sopimaton aatelismiehelle, enkä ole tahtonut kieltäytyä siitä tyydytyksestä, että sen teille sanon." Kuningas hypisteli poimukaulustaan sen näköisenä kuin miettisi vastausta.
"Sietää teidän tuumia, sire", sanoi kuningatar ravistaen päätään, "mutta käytöstänne minua kohtaan ette osaa puolustaa."
"Päinvastoin, madame, se on hyvinkin helppoa", vastasi kuningas. "Onko linnassa, esimerkiksi, ainoatakaan ihmistä, joka epäilisi teidän paluutanne eilen kotiin? No niin, jos kaikki tiesivät teidän palanneen linnaan, niin ei kukaan voinut luulla pääsykiellon tarkoittavan teitä. Jos on arveltu, että siihen on ollut syynä Artoisin kreivin tai jonkun muun irstas elämä, niin ymmärrätte hyvinkin, etten minä siitä välitä."
"Entä sitten, sire?" keskeytti kuningatar.
"Niin, sitten toistan lyhykäisesti, mitä tarkoitan: jos olen näennäisesti pelastanut teidät, madame, pahojen luulojen vaarasta, niin olen oikeassa ja voin teille sanoa: te olette väärässä, kun ette ole samoin menetellyt minun hyväkseni. Ja jos olen pelkästään tahtonut antaa teille salaa opetuksen ja jos siitä otatte oppia, kuten luulenkin tapahtuvan, päättäen närkästyksestänne, niin olen yhä enemmän oikeassa eikä minun tarvitse katua, mitä olen tehnyt."
Kuningatar oli kuunnellessaan korkean puolisonsa selitystä vähitellen tyyntynyt, ei sentähden, että närkästys hänessä lauhtui, vaan siksi, että hän tahtoi säästää kaikki voimansa sitä taistelua varten, joka hänen mielestään ei suinkaan ollut päättynyt, vaan tuskin vielä oikein alkanutkaan.