"Varmaankin te tarvitsette rahaa", sanoi Artoisin kreivi vakavan näköisenä. "Ranskan pojan kunnian kautta lupaan käytettäväksenne puolet siitä, mitä saan."
"Pitäkää kaikki", sanoi Marie-Antoinette; "tällä haavaa, Jumalan kiitos, en tarvitse mitään."
"Mutta hitto vie, älkää vain kovin myöhään muistuttako minulle lupaustani."
"Miksi niin?"
"Siksi, että jos kauan viivyttelette, minun voisi käydä mahdottomaksi pitää sanaani."
"Olkoon niin; minun on siis myös pidettävä huolta siitä, että keksin jonkin valtiosalaisuuden."
"Mutta te vilustutte, kälyni", sanoi prinssi, "poskenne jo sinertyvät, sanon teille."
"Tuossahan herra de Taverney jo tuo tänne rekeni."
"Ette siis enää kaipaa seuraani?"
"En."