"Kyllä, madame", vastasi Filip.
"Antakaa luistimet herra upseerille!" käski kuningatar ja kääntyen Filipin puoleen lisäsi:
"En tiedä, mistä olen saanut päähäni, että te luistelette yhtä hyvin kuin Saint-Georges."
"Jo monta vuotta sitten", sanoi Andrée, "Filip luisteli vallan mainiosti."
"Eikä nyt kukaan voi kanssanne kilpailla, vai mitä, herra de Taverney?"
"Kun teidän majesteetillanne on minuun niin suuri luottamus", sanoi Filip, "niin koetan parastani."
Tällöin hän jo oli kiinnittänyt kenkiinsä luistimet, jotka olivat niin teräviksi hiotut kuin veitset. Nyt hän asettui reen taakse, antoi sille toisella kädellä vauhtia, ja niin alkoi kulku.
Silloin saatiin katsella merkillistä näytelmää. Kaikkien voimistelijain kuningas Saint-Georges, komea mulatti, yleisön suosikki, etevin kaikissa ruumiinharjoituksissa, aavisti itselleen kilpailijaa tästä nuoresta miehestä, joka uskalsi hänen ohellaan heittäytyä kilparadalle.
Hän alkoikin heti liehua kuningattaren reen ympärillä niin kunnioittavin ja siroin kumarruksin, ettei tottuneinkaan hovimies ollut Versaillesin parkettilattialla koskaan tervehtinyt viehättävämmin. Hän piirteli reen ympäri mitä nopeimpia ja säännöllisimpiä kehiä, kietoen sen perätysten renkailla, jotka ihailtavasti liittyivät toisiinsa, niin että jokainen uusi kaari kulki reen editse ja hän sitten, jäätyään reen taakse kehää päättämään, uudella ponnahduksella piirsi eteenpäin kiitäen soikion ja taas voitti sen matkan, minkä reki oli päässyt edelle. Kukaan ei edes katseella voinut tätä liikehtimistä seurata joutumatta ihmettelyn ja hämmästyksen valtaan.
Filip oli tästä jo kiihtynyt ja teki uhkarohkean päätöksen: työnsi rekeä niin pelottavan nopeasti, että Saint-Georges pari kertaa jäi suorittamaan ympyriään sen taakse, ehtimättä edelle, ja kun reen kova vauhti sai monet päästämään kauhun huutoja, jotka olisivat voineet säikäyttää kuningatarta, sanoi Filip: