"Jos teidän majesteettinne tahtoo, niin pysäytän tai ainakin hiljennän."
"Ei, ei!" huudahti kuningatar hurjassa innossa, joka oli hänelle ominainen sekä työssä että huvissa. "En minä pelkää, nopeammin, ritari, jos voitte, nopeammin!"
"Sitä parempi! Kiitän luvastanne, madame. Pidän kyllä lujasti kiinni, saatte luottaa minuun."
Ja kun hänen jäntevä kätensä taas tarttui selkämyksen kolmioon, oli ote niin raju, että koko reki tutisi. Tuntui melkein siltä, kuin hän olisi sen nostanut suoralla kädellä.
Sitten hän käytti työntöön toistakin kättään, mitä ei ollut tähän asti huolinut tehdä, ja kuljetti rekeä edellään, ikäänkuin se olisi ollut vain leikkikalu hänen rautakourissaan.
Tästä lähtien hän kiiti Saint-Georgesin ympyrien halki vielä suuremmissa kehissä, niin että reki liikkui kuin notkein ihminen, kääntyi ja kiersi koko pituudeltaan, ikäänkuin olisi ollut vain tavallinen kengänpohja, jollaisella seisten Saint-Georges muokkasi jäätä; huolimatta koostaan, painostaan ja muodostaan oli kuningattaren reki muodostunut luistimeksi, se eli, liiti ja kieppui kuin tanssija.
Saint-Georges, joka oli kiemuroissaan sirompi, hienompi ja säännöllisempi, alkoi pian käydä levottomaksi. Hän luisteli jo toista tuntia. Filip näki hänen hikoilevan, hänen polvitaipeittensa vavahtelevan jännityksestä ja päätti hänet voittaa uuvuttamalla. Hän alkoi siis liikkua toisella tapaa, herkesi piirtämästä ympyriä, joiden vuoksi oli pakko yhä nostaa rekeä, ja työnsi suoraan eteenpäin. Nyt reki kiiti vasamaa nopeammin.
Saint-Georges tavoitti hänet pian yhdellä ponnahduksella, mutta Filip käytti hyväkseen sitä hetkeä, jolloin toinen rynnistys tekee ensimmäisen vauhdin moninkertaiseksi, ja sai reen liukumaan vielä koskemattomalle kohdalle jäätä, mutta uusi vauhti oli niin ankara, että hän itse jäi taemmaksi.
Nyt syöksähti Saint-Georges ottamaan rekeä kiinni, mutta silloin Filipkin kokosi voimansa, pyyhkäisi luistimen äärimmäisellä särmällä liitäen kilpailijansa ohitse ja pääsi molemmin käsin tarttumaan rekeen. Sitten hän jättiläisliikkeellä kiepautti reen ympäri ja lennätti sitä taas eteenpäin vastakkaiseen suuntaan; sillaikaa Saint-Georges, joka ei voinut kohta hillitä suunnatonta vauhtiaan, menetti korvaamatonta aikaa ja jäi kauas taakse.
Ilma kaikui niin vilkkaista suosionhuudoista, että Filip hämillään punastui. Mutta hän hämmästyi suuresti, kun kuningatar, itsekin taputettuaan käsiään, kääntyi häneen päin ja sanoi hekumallisen nääntymyksen äänensävyllä: