"Voi, herra de Taverney, kun nyt voitto jäi teille, armahtakaa, muuten tapatte minut!"
X
KIUSAAJA
Saatuaan kuningattarelta tämän käskyn eli oikeammin pyynnön, Filip kiristi teräksisiä jäntereitään, jarrutti polvitaipeillaan, ja reki pysähtyi jyrkästi niinkuin arabialainen ratsu kinttujen vielä vavahdellessa erämaan hiekalla.
"Nyt saatte levätä", sanoi kuningatar ja astui reestä hoippuen. "En olisi ikänä uskonut, että nopea vauhti niin huumaa; olitte vähällä tehdä minut hulluksi."
Ja todellakin aivan horjuen hän nojasi Filipin käsivarteen.
Ällistyksen kohina, joka kulki pitkin koko tätä kullattua ja koristettua parvea, oli hänelle merkkinä siitä, että hän taas oli rikkonut hovisääntöä vastaan, jollaiset virheet olivat suunnattomia kateuden ja orjamaisuuden silmissä.
Mitä Filipiin tulee, hämmentyi hän tästä erinomaisesta kunniasta niin, että vavisten häpesi enemmän kuin jos hänen hallitsijattarensa olisi häntä julkisesti loukannut. Hän loi katseensa maahan, ja sydän jyskyi ihan haljetakseen. Merkillinen mielenliikutus, varmaankin kiivaan kulun herättämä, valtasi myös kuningattaren, sillä hän veti kohta kätensä takaisin ja nojasi sen sijaan neiti de Taverneyhin, pyytäen päästä istumaan. Hänelle tuotiin telttatuoli.
"Anteeksi, herra de Taverney", sanoi hän Filipille.
Sitten hän lisäsi äkkinäisesti: