Kun mestari Fingret huomasi ostajan voivan nähdä apulaisten puuhia ja saada huonekaluista vähemmän suosiollisen käsityksen, kuin hänen etuihinsa soveltui, sulki hän pihalle vievän oven "peläten, että pöly vaivaisi rouvaa"… Tähän sanaan "rouva" hän pysähtyi, Luoden kysyvän silmäyksen.
"Kreivitär de la Motte de Valois", selitti Jeanne kuin sivumennen.
Kuultuaan tämän hyvältä kaikuvan nimen mestari hellitti sormensa, pisti avaimen taskuunsa ja tuli likemmäksi.
"Täällä ei liene mitään sopivaa rouva kreivittärelle. Mutta minulla on uutta, kaunista, komeaa. Kreivittären ei tarvitse pelätä, vaikka Fingretin liike on Place Royalen varrella, ettei täällä muka ole yhtä kauniita huonekaluja kuin hoviverhoilijalla. Jättäkää tuo kaikki sikseen, madame. Olkaa niin hyvä ja tulkaa toiseen varastooni."
Jeanne punastui. Kaikki täällä näkemänsä tuntui kovin kauniilta, niin komealta, ettei hän osannut toivoakaan voivansa sitä ostaa. — Tosin hän oli hyvillään siitä, että mestari Fingret häntä arvosteli niin suosiollisesti, mutta ei voinut olla pelkäämättä, että tämä arvostelu oli liian suopea. Hän oli harmissaan ylpeydestään ja katui, ettei ollut ilmoittanut olevansa vaan tavallinen porvarirouva. Mutta kekseliäs mieli osaa pahastakin pulasta selvitä.
"Ei mitään uutta, monsieur, en minä semmoista halua."
"Kreivitär aikonee ehkä kalustaa muutamia vierashuoneita."
"Oikein arvattu, monsieur, juuri vierashuoneita. Kyllähän te ymmärrätte, että kun pitää semmoisia kalustaa…"
"Tietysti. Suvaitseeko kreivitär valita?" kysyi Fingret, ovelana kuin ainakin pariisilaiskauppias, joka ei suinkaan pyri myymään mieluummin uutta kuin vanhaa, koska kummastakin ansaitsee yhtä paljon.
"Mitä maksaa esimerkiksi tämä pieni huonekalusto, jossa on kullatut napit?"