"Asutteko yksinänne, madame?" kysyi hän.
"Aivan yksin, monseigneur."
"Se on kaunista nuoren ja sievän naisen puolelta."
"Se on yksinkertaista, monseigneur, sellaisen naisen puolelta, joka tuntisi itsensä vieraaksi kaikessa muussa seurassa kuin siinä, josta köyhyys hänet karkoittaa."
Kardinaali oli vaiti.
"Näyttää siltä", virkkoi hän sitten, "että sukutieteilijät eivät voi väittää sukuluetteloanne vääräksi."
"Mitä minulla siitä on hyötyä?" sanoi Jeanne ylenkatseellisesti, kohottaen viehättävällä liikkeellä ohimoiden pieniä käherrettyjä ja puuteroituja kiharoita.
Kardinaali siirsi nojatuoliaan lähemmäksi, ikäänkuin ulottaakseen jalkansa tulen ääreen.
"Haluaisin tietää, madame, millä tavoin voisin olla teille avuksi."
"Ette millään, monseigneur."