"Outo se on, kuten sanoin. Jos tuntisin sen naisen, joka tänne jätti makeisrasiansa, niin…"
"Niin mitä?"
"Olisin sen tietysti jo palauttanut hänelle. Varmaankin se on hänelle suurenarvoinen, enkä olisi kahden vuorokauden levottomuudella palkinnut hänen viehättävää vieraskäyntiään."
"Ette siis tiedä hänen nimeään?"
"En, tiedän vain sen, että hän on erään armeliaisuuslaitoksen johtajatar."
"Pariisissako?"
"Versaillesissa."
"Versaillesissa!… Armeliaisuuslaitoksen johtajatar!"
"Monseigneur, naisilta otan vastaan. Nainen ei köyhää naista nöyryytä tuodessaan hänelle apua, ja tämä nainen, joka oli laupiailta ihmisiltä saanut tietää tilani, pani täällä käydessään sata louisdoria uunin reunalle."
"Sata louisdoria!" kummeksi kardinaali, mutta huomatessaan ehkä loukkaavansa Jeannen hienotunteisuutta — ja Jeanne olikin tehnyt siihen viittaavan liikkeen — hän lisäsi: