"Se on minusta selvää."
"Nyt te imartelette, monseigneur."
Ja samalla hän katsoi prinssiin kiinteästi. Hänellä olikin syytä ihmetellä äkillistä muutosta, sillä olihan kardinaali kymmenen minuuttia sitten kohdellut häntä aivan ruhtinaallisen kylmäkiskoisesti. Jeannen silmäys tuli kuin vasama ja satutti kardinaalia joko sydämeen tai aistillisuuteen. Siinä oli joko kunnianhimon tai muun himon tulta; ainakin siinä oli tulta. Rohanin prinssin, jolla oli kokemusta naisasioissa, täytyi itsekseen myöntää nähneensä vain harvoin niin viettelevää naista.
"Totta vie", tuumi hän niissä ikuisissa sala-ajatuksissa, joita on valtiomiehiksi kasvatetulla hoviväellä, "kovin kummallista ja onnekasta olisi tavata kunniallinen nainen juonittelijan hahmossa ja samalla mahtava suojelijatar köyhyyden pauloissa."
"Monseigneur", keskeytti tenhotar hänen ajatuksensa, "te olette toisinaan niin vaitelias, että käyn levottomaksi. Anteeksi, että huomautan teille!"
"Missä suhteessa se vaivaa teitä?"
"Sen voin kyllä sanoa, monseigneur. Teidän kaltaisenne mies laiminlyö kohteliaisuuden vain kahdenlaisia naisia kohtaan."
"Mitä ihmettä te puhutte, kreivitär? Oikein jo kauhistun."
Ja hän tarttui kreivittären käteen.
"Niin", vastasi kreivitär, "kahdenlaisia naisia kohtaan, sen sanoin ja toistan vieläkin."