Ja ikäänkuin tämä vuosisata olisi ottanut tyydyttääkseen joka mielen taipumuksia, joka sydämen myötätuntoa, joka ruumiin tarpeita, oli Mesmeriä, materialismin miestä vastassa Saint-Martin, spiritualismin mies, jonka oppi tahtoi lohduttaa saksalaisen tohtorin positivismista loukkaantuneita sieluja.
Kuviteltakoon ateisti, jonka oppi on lempeämpi kuin itse uskonto; ajateltakoon tasavaltalaista, joka on kuninkaille perin kohtelias ja anteeksiantavainen; aatelismiestä, etuoikeutettujen luokkien jäsentä, joka on kansaa kohtaan täynnä rakkautta ja hellyyttä; ja ajateltakoon tämän mitä loogillisimmalla ja viehättävimmällä puhetaidolla varustetun miehen kolminkertaista rynnäkköä maapallon uskontoja vastaan, joita hän pitää mielettöminä vain siksi, että ne ovat jumalallisia!
Kuviteltakoon vielä vahvasti puuteroitu epikurolainen, yllään kirjailtu takki, kiiltohileiset liivit, satiinihousut, jalassa silkkisukat ja punakorkoiset kengät; sellainen epikurolainen, joka ei tyydy kaatamaan jumalia, joihin ei enää usko, vaan horjuttaa hallituksia, joita käsittelee kuin uskonnonmuotoja, koska ne eivät, pidä yhtä ja melkein aina lopulta tuottavat ihmiskunnalle turmiota, ja esiintyy yhteiskunnallista lakia vastaan, musertaen sen pelkällä tällä perusteella: se rankaisee samalla tapaa erilaisia rikoksia, rankaisee seurausta, ottamatta huomioon syytä.
Olettakaa nyt, että tämä kiusaaja, joka sanoo itseään tuntemattomaksi filosofiksi, saadakseen ihmiset pysymään erilaisten aatteiden piirissä, yhdistää kaiken sen viehkeyden, jolla mielikuvitus voi lisätä lupauksia siveellisestä paratiisista, ja että hän ei sano: ihmiset ovat tasa-arvoisia, mikä on järjettömyyttä, vaan keksii toisen kaavan, joka näkyy päässeen juuri siitä suusta, joka sen epää:
Kaikki älykkäät olennot ovat kuninkaita!
Ja sitten ajatelkaa, että tuommoinen siveysoppi äkkiä ilmestyy keskelle yhteiskuntaa, jolla ei ole toiveita eikä johtajia; joka on kuin saaristomeri täynnä aatteita, nimittäin salakareja. Muistakaa, että tähän aikaan naiset olivat tunteellisia ja hupsuja, ja miehet himoitsivat valtaa, kunniapaikkoja ja nautintoja, ja että lopuksi kuninkaat antoivat kruunun mennä kallelleen, jolloin siihen ensi kerran osui hämärässä hapuileva, samalla utelias ja uhkaava silmäys: silloin ei ole kumma, että kannattajia karttui sille opille, joka sanoi sieluille:
"Valitkaa joukostanne muita etevämpi sielu, jonka etevämmyytenä on rakkaus, laupeus ja luja tahto rakastaa ja onnellistuttaa; kun sitten tämä sielu on ihmishahmossa ilmestynyt, kumartukaa, nöyrtykää, tehkää itsenne mitättömiksi, te vähempilahjaiset sielut, jättääksenne tilaa tämän sielun diktaattorinvallalle, koska hänen tehtävänään on saattaa teidät jälleen olemuksenne varsinaisuuteen, nimittäin kärsimysten tasa-arvoisuuteen, ollessanne sen erilaisuuden keskellä, joka pakollisesti johtuu taipumuksista ja toimista."
Lisätkää tähän vielä, että tuntematon filosofi ympäröitsi itsensä salaperäisyydellä; että hän vain hyvin pimeässä, saadakseen olla rauhassa urkkijoilta ja kuokkavierailta, selitteli suurta yhteiskunnallista teoriaansa, josta voisi tulla maailman politiikan ohje.
"Kuulkaa minua", sanoi hän, "uskolliset sielut, uskovaiset sydämet, ja koettakaa minua ymmärtää, tai älkää minua kuunnelko, ellei harrastus ja uteliaisuus auta teitä ymmärtämään, sillä se käy teille vaikeaksi, enkä minä paljasta salaisuuksiani muille kuin niille, jotka itse koettavat esirippua kohottaa."
"Minä sanon asioita, joita en tahdo näkyä sanovan, ja senvuoksi usein näyn myös sanovan muuta kuin sanon."