Ja Saint-Martin oli oikeassa. Hänen toimintansa ympärillä oli todellakin vaiteliaita, synkkiä ja hänen aatteittensa puolesta kateellisia puolustajia, salainen nurkkakunta, jonka hämärän uskonnollista mystisismiä ei kukaan päässyt tajuamaan.
Näin siis työskentelivät sielun ja ruumiin kirkastamiseksi, samalla haaveksien Jumalan ja kristinuskon poistamista, nämä molemmat miehet, jotka olivat jakaneet Ranskan kaikki älykkäät mielet, kaikki valioluonteet, kahteen leiriin erilaisine tarpeineen.
Niinpä Mesmerin magneettisen soikon ympärille, josta tulvi hyvinvointia, ryhmittyi kaikki aistillinen elämä, tämän rappeutuneen kansakunnan ylhäinen materialismi, kun taas erehdysten ja totuuden kirjan ääreen kokoontuivat hurskaat, laupiaat, rakastavaiset sielut, janoten toteuttamista, nautittuaan utukuvista.
Jos näiden etuoikeutettujen piirien alapuolelle myös hajaantui ja sekaantui näitä aatteita, jos siitä syntynyt meteli muuttui ukkoseksi, niinkuin valot olivat muuttuneet salamiksi, niin voi käsittää, kuinka sekavassa tilassa olivat yhteiskunnan alemmat piirit, porvaristo ja kansa, joita myöhemmin nimitettiin kolmanneksi säädyksi, tämä kun vain aavisti, että sen asioita ajateltiin, ja maltitonna, alistuvaisena, palavasti tahtoi, kuten Prometeus, varastaa pyhää tulta, elähyttääkseen sillä maailmaa, josta tulisi sen oma ja jossa se itse saisi järjestää asiansa.
Salaliittoja keskusteluiden muodossa, yhdistyksiä seurustelun hahmossa, sosiaalisia puolueita katrillien suojassa, — siis kansalaissotaa ja anarkiaa saattoi kaikessa huomata ajattelija, joka ei vielä nähnyt tämän yhteiskunnan uutta elämää.
Ah, nykyään, kun hunnut on revitty rikki, kun Prometeuskansat on kymmenenkin kertaa paiskannut maahan se tuli, jonka itse olivat siepanneet, sanokaapa nyt, mitä ajattelija saattoi nähdä tämän omituisen XVIII:n vuosisadan lopulla, ellei juuri maailman hajaantumista, jotakin sentapaista, mitä tapahtui Caesarin kuoltua, ennenkuin Augustus nousi valtaistuimelle.
Augustus oli se mies, joka pakanamaailman eroitti kristitystä maailmasta, kuten Napoleon oli se mies, joka läänitysmaailman eroitti kansanvaltaisesta.
Olemme ehkä poikenneet ja vieneet lukijammekin niin kauas syrjään, että heistä varmaankin on tuntunut hieman ikävältä, mutta tätä aikakautta olisi todellakin ollut vaikea käsitellä hipaisematta kynällä näitä tärkeitä kysymyksiä, jotka ovat sen liha ja henki.
Nyt se vaiva on kestetty, semmoinen puuha kuin lapsen, joka kynnellään raappii muinaisajan kuvapatsaasta ruostetta saadakseen sen alta lukea kolmeksi neljäsosaksi haihtuneen kirjoituksen. Palatkaamme siis todennäköisyyden alalle, sillä jos yhä edelleen käsittelisimme oikeata todellisuutta, puhuisimme romaaninkirjoittajana liian paljon, historioitsijana liian vähän.