MESMERIN SOIKKO
Se kuva, jonka olemme edellisessä luvussa koettaneet piirtää senaikuisista oloista, voinee lukijaimme silmille esittää aivan luonnollisena sen ilmiön, että pariisilaiset intohimoisesti pyrkivät näkemään Mesmerin julkisesti suorittamia parannuksia.
Niinpä myös kuningas Ludvig XVI, jossa oli, ellei juuri uteliaisuutta, niin ainakin arvonantoa uutuuksia kohtaan, kun ne herättivät huomiota hänen hyvässä kaupungissaan Pariisissa, oli antanut kuningattarelle luvan mennä katsomaan, mitä koko maailma oli nähnyt, pannen kuitenkin, kuten muistamme, sen ehdon, että mukana olisi joku prinsessa.
Oli kulunut kaksi päivää siitä, kun kardinaali de Rohan oli käynyt rouva de la Motten luona. Sää oli muuttunut leudoksi, ja lumi suli. Kokonainen armeija lakaisijoita, hyvillä mielin ja ylpeänä, kun talvesta sai tehdä lopun, sysäsi niin tarmokkaasti, kuin sotamiehet juoksuhautaa kaivaessaan, viemäreihin viimeisiä lumia, jotka olivat ihan kuraisia ja sulivat mustiksi puroiksi.
Sinisellä ja kirkkaalla taivaalla syttyivät ensi tähdet, kun rouva de la Motte, pukeutuneena ylhäiseksi naiseksi ja ulkonaisesti esiintyen rikkaana, saapui kaikkein uusimmissa vaunuissa, mitä Clotilde oli tavannut, ja pysähtyi Vendôme-torin varrelle erään suurenlaisen talon eteen, jonka korkeat akkunat loistivat valaistuina pitkin koko julkisivua.
Tämä talo oli tohtori Mesmerin. Paitsi rouva de la Motten vuokravaunuja nähtiin tämän talon kohdalla suuri joukko muita ajoneuvoja, ja lisäksi seisoskeli kurassa pari-, kolmesataa uteliasta, odottaen saavansa nähdä parannettujen tulevan ulos tai parannettavien menevän sisään.
Nämä, melkein kaikki rikkaita ja arvonimellisiä, saapuivat vaakunakoristeisissa vaunuissaan ja nostattivat niistä itsensä palvelijoilla, jotka sitten kantoivat heitä, ja nuo uudenlajiset mytyt, kiedottuina turkis- tai satiiniviittoihin, olivat joltisenakin lohdutuksena onnettomille, nälkäisille ja puolialastomille, jotka portilla tähystelivät tätä ilmeistä todistetta, että Jumala tekee ihmiset terveiksi tai sairaiksi kysymättä heidän sukujohtoaan.
Kun joku näistä sairaista, iho kalpeana ja jäsenet raukeina, oli kadonnut isosta portista, kuului katselijain taholta mutinaa, ja usein sattui tämä utelias ja sivistymätön joukko, joka oli nähnyt ylimystön himoitessaan nautintoa, sitä nautintoa, mikä kuului juuri sille, tungeksivan tanssiaisten portilla ja teatterien käytävissä, tuntemaan jonkun herttuan, jolta oli käsi tai jalka halvaantunut, tai jonkun kenraalimajurin, jonka jalat eivät enää kannattaneet, vähemmän sotaretkien rasitusten kuin sen kohmettumisen vuoksi, joka johtui lepäilemisestä oopperan tai italialaisen teatterin naikkosten parissa.
Itsestään selvää on, ettei kansanjoukon tähystely rajoittunut vain miehiin.
Tuossa esimerkiksi oli nainen, jota palvelijat kantoivat käsivarsillaan ja jonka pää oli riipuksissa, silmä velttona, niinkuin niillä roomalaisnaisilla, joita heidän tessalialaisensa kantoivat aterian jälkeen, ja nyt tuo nainen, hermosairaana tai hurjastelun ja valvomisen heikentämänä, voimatta saada parannusta tai elvytystä muotinäyttelijöiltä tai niiltä rotevilta enkeleiltä, joita rouva Dugazon osasi niin merkillisesti kuvata, tuli hakemaan tohtori Mesmerin soikosta sitä, mitä oli turhaan hakenut muualta.