"Kuningatar hurmiossa!" toistivat jotkut.
"Eikä mitä", sanoi eräs, "se on mahdotonta."
"Katsokaa", vastasi tuntematon tyynesti, "tunnetteko kuningattaren vai ette?"
"Todellakin hän on ihan kuningattaren näköinen", mutisivat useimmat.
Rouva de la Motte, jolla oli naamio kuten muillakin naisilla, aikoen Mesmerin luota mennä oopperanaamiaisiin, ja joka oli sen taas pannut kasvoilleen, saattoi siis kursailematta kysellä ihmisiltä.
"Monsieur", sanoi hän sille, joka oli huudahtanut ja joka oli hyvin turpea, kasvoilta täyteläinen ja punakka, silmissä merkillisen loistava ja vaaniva ilme, "ettekö sanonut, että kuningatar on täällä?"
"Niin, madame, siitä ei ole epäilystäkään", vastasi mies.
"Missä hän on?"
"Se on tuo nuori nainen, joka tuolla makaa vaaleanpunertavilla patjoilla niin rajussa hurmiossa, ettei voi hillitä purkauksiaan; se on kuningatar."
"Mutta mihin perustuu se luulonne, että hän on kuningatar?"