"Te itse, kreivitär. Sitä ette ole voinut unohtaa."
"Kaikkea sitä kuuleekin."
"Kreivitär, muistuuko mieleenne eräs talo Saint-Clauden kadun varrella? Muistatteko, että saavuitte siihen taloon eräälle asialle, joka koski herra de Sartinesia? Että teitte palveluksen eräälle ystävälleni, nimeltä Josef Balsamo? Että Josef Balsamo lahjoitti teille pullon nestettä, kehoittaen teitä nauttimaan sitä joka aamu kolme tippaa? Että noudatitte tätä määräystä viime vuoteen asti, jolloin pullo oli tyhjentynyt? Jollette kaikkea tätä enää muista, kreivitär, ei se todellakaan olisi pelkkää unohtamista; se olisi kiittämättömyyttä."
"Oh, herra de Cagliostro, nyt te puhutte semmoisia asioita…"
"Jotka vain te yksin tunnette, sen kyllä tiedän. Mutta mitä arvoa olisi noituudella, ellei tietäisi lähimmäisensä salaisuuksia?"
"Oliko siis Josef Balsamolla, kuten teillä, ihmeellisen elämänveden resepti?"
"Ei, madame; mutta kun hän oli parhaimpia ystäviäni, olin hänelle antanut kolme tai neljä pullollista."
"Mutta onko hänellä sitä vielä jäljellä?"
"Siitä ei minulla ole tietoa. Jo kolme vuotta on Balsamo-parka ollut kadoksissa. Viimeisen kerran tapasin hänet Amerikassa, Ohio-virran rannoilla. Hän oli lähdössä Kalliovuorille, ja myöhemmin on minulle kerrottu hänen kuolleen."
"Kuulkaapa, kreivi", huudahti marski; "heittäkää kohteliaisuudet sikseen. Ja nyt salaisuus esille, kreivi, salaisuus."