HERRA BEAUSIRE
Oliva syöksi raivoisaa miestä vastaan, joka molemmat kädet sojossa, kasvot kalpeina ja vaatteet epäjärjestyksessä ryntäsi huoneeseen käheästi kiroillen.
"Beausire, kuuleppas, Beausire", sanoi hän sellaisella äänensävyllä, joka ei ollut niin pelästynyt, että olisi voinut epäillä hänen rohkeuttaan.
"Päästäkää minut!" huusi vastatullut, väkisten riuhtaisten itsensä irti Olivan puristuksesta.
Ja hän jatkoi yhä yltyvällä äänenpainolla:
"Vai niin! Vai sen vuoksi, että täällä on mies, minua ei päästetty sisään! Kas, kas!"
Kuten jo mainitsimme, istui vieras sohvalla tyynenä, liikkumatta, ja tätä asentoa Beausire kai luuli neuvottomuudeksi tai ehkä arkuudeksi. Hän asettui vastapäätä istujaa, puri hammasta pahaenteisesti ja sanoi:
"Oletan, monsieur, että vastaatte kysymyksiini."
"No mitä te, arvoisa herra Beausire, haluatte tietää?" kysyi toinen.
"Mitä te täällä teette, ja ensiksikin, kuka olette?"