"Lyömälläkö?"
Ja Oliva heilutti raskaita hiilipihtejä, joiden näkeminen pakoitti Beausiren peräytymään.
"Ei siis enää muuta puuttunut, kuin että hankit itsellesi rakastajia."
"No minkä nimen sinä annat niille kurjille naikkosille, jotka istuvat viereesi pelipaikoissa, kun vietät siellä päivät ja yöt?"
"Minä pelaan elääksemme."
"Ja onnistut mainiosti; me kuolemme nälkään; ihana ammatti, totta vie!"
"Entä sinun? Kohta kun hamettasi revitään, täytyy sinun porata, kun ei ole varaa hankkia uutta hametta. On sekin korea ammatti, hitto soikoon!"
"Tuottavampi kuin sinun!" kirkaisi Oliva vimmastuneena, "ja tuossa on todistus!"
Hän kiskaisi taskustaan kourallisen kultarahoja ja paiskasi lattialle. Louisdorit alkoivat pyöriä kiekkoina ja kilistä lappeillaan; jotkut menivät piiloon huonekalujen alle, toiset jatkoivat helkkyvää menoaan perälle asti, ja muut pysähtyivät kuin uupuneina, jääden makaamaan, leimakuvien hohtaessa kuin tuliset kielet.
Kun Beausire kuuli tämän metallisateen helisevän huonekaluja ja lattiata vasten, valtasi hänet pyörtymys tai paremmin sanoen omantunnon vaiva.