"Hitto vie, minä tietysti etusijassa", vastasi parooni.
"No, se on pian tehty", sanoi Cagliostro.
Ja hän pisti kaksi sormea taskuunsa, vetäen esille pienen kahdeksankulmaisen pullon. Sitten hän otti puhtaan kristallilasin ja kaatoi siihen pullosesta muutamia tippoja.
Miedonnettuaan nämä tipat puolella lasillisella jäähdytettyä samppanjaa hän ojensi paroonille näin valmistetun juoman.
Kaikkien silmät olivat seuranneet hänen pienimpiäkin liikkeitään: kaikki odottivat suu ammollaan. Parooni tarttui lasiin, mutta juuri kun oli viedä sen huulilleen, alkoi hän epäröidä.
Nähdessään hänen epäröivän purskahtivat kaikki nauramaan niin äänekkäästi, että Cagliostro menetti malttinsa.
"Kiirehtikää, parooni", sanoi hän, "tai muuten hukkaatte nesteen, joka maksaa sata louisdoria [kultaraha, arvoltaan 24 livreä eli frangia. — Suom. ] joka tippa."
"Kas hitto. Se se on toista kuin Tokay-viini", koki Richelieu laskea leikkiä.
"Pitää siis juoda?" kysyi vielä parooni melkein vavisten.
"Tai luovuttaa lasi toiselle, monsieur, jotta elämänvedestä edes joku hyötyisi."