"Niin, Anna Itävaltalaisen edessä", tuli prinssi myöntäneeksi.
"Kuningattaren edessä, se on totta", toisti Jeanne katsellen häntä tiukasti. "Ehkä tekin tanssisitte kuningattaren mieliksi…"
Prinssi ei voinut olla punastumatta, niin taitava ja väkevä kuin olikin. Ilkamoitseva nainen lienee joko säälinyt hänen nolouttaan tai huomannut itselleen edullisemmaksi, ettei sitä pitkitetä, koska riensi lisäämään:
"Enkö loukkaantuisi, kun kuultuani teiltä niin monta vakuutusta, näen teidän pitävän itseäni vähemmässä arvossa kuin kuningatarta, silloin, jos teidän pitäisi dominon ja naamion kätkemänä osoittaa minulle kohteliaisuutta, josta olisin iäti kiitollinen, ja astua sielussani sellainen jättiläisaskel, jota ei mitattaisi sillä tapaa kuin äsken oli puhe?"
Onnellisena siitä, että oli päässyt niin vähällä, ja varsinkin siitä, että Jeannen viekkaus salli hänen aina päästä voitolle jokaisen ajattelemattoman purkauksen jälkeen, tarttui kardinaali nopeasti kreivittären käteen, puristi sitä ja sanoi:
"Teidän tähtenne alistun mahdottomaankin."
"Kiitos, monseigneur. Sellaisen uhrauksen tehnyt mies on minulle hyvin arvokas ystävä. Mutta nyt, kun olette raskaaseen työhön suostunut, lasken teidät siitä vapaaksi."
"Ei suinkaan; työpalkkansa on ansainnut vain se, joka myös on työn suorittanut. Seuraan teitä, kreivitär, mutta dominopuvussa."
"Ajetaan Saint-Denisin kadulle, joka on lähellä oopperaa; siellä menen naamioituna erääseen myymälään ja ostan teille dominon ja naamion, jotka sitten panette vaunuissa päällenne."
"Tiedättekö, kreivitär, se on sukkela tuuma!"