"Oi, monseigneur, te olette minulle niin hyvä, että todellakin joudun hämille… Mutta nyt johtuu mieleeni, ehkä teidän korkea-arvoisuutenne voisi Rohanin hotellista löytää dominon, joka olisi paremmin mieleenne kuin se, minkä minä ostan."
"Nyt te, kreivitär, olette sietämättömän häijy. Jos menen naamiohuveihin, niin saatte olla varma eräästä asiasta…"
"Mistä, monseigneur?"
"Että minusta tuntuu olo siellä yhtä oudolta kuin teistä, jos sattuisitte joskus syömään illallista kahden kesken muun miehen kuin omanne kanssa."
Jeanne tunsi, ettei siihen ollut mitään vastattavaa; hän vain kiitti.
Talon pikku portille saapuivat vaunut, joissa ei ollut vaakunaa, ottivat huostaansa karkulaisparin ja kiitivät täyttä ravia bulevardille päin.
XXII
MUUTAMA SANA OOPPERASTA
Ooppera, tämä Pariisin huvitemppeli, oli palanut kesäkuussa vuonna 1781. Sen raunioihin oli hukkunut parikymmentä ihmistä, ja kun tällainen onnettomuus sattui jo toisen kerran kahdeksantoista vuoden kuluessa, oli oopperan siihenastista paikkaa, Palais-Royalea, pidetty pariisilaisten huvituksille tuhoisana. Kuninkaallisella käskyllä olikin ooppera siirretty toiseen kaupunginosaan, joka ei ollut niin keskustassa.
Tämä suunnaton rykelmä puuta ja kangasta, pahvia ja maalauksia herätti naapureissa aina pahoja ennakkoluuloja. Eheänä ja kunnossa ooppera sytytti rahamiesten ja ylhäisön sydämet ja järkähdytti arvonimiä ja omaisuuksia, mutta kun se itse syttyi, saattoi se tuhota koko korttelin, ehkäpä koko kaupunginkin; se riippui vain tuulenpuuskasta.