"Pyydän teiltä", sanoi Nicole melkein rukoilevalla äänellä, "sanokaa minulle, minne Gilbert on joutunut? Te olette vaiti ja käännätte päänne pois. Kenties tämä muisto vaivaa teitä."
Sininen domino ei oikeastaan ollut kääntänyt päätään poispäin, vaan laskenut sen, ikäänkuin muistot olisivat sitä painaneet.
"Kun Gilbert rakasti neiti de Taverneytä…" sanoi Oliva.
"Nimet hiljempaa", sanoi sininen domino. "Ettekö ole huomannut, etten minäkään niitä lausu?"
"Kun hän oli niin rakastunut", jatkoi Oliva huoaten, "että Trianonin joka puukin tiesi hänen rakkautensa…"
"Silloin kai te ette enää häntä rakastanut?"
"Minäkö? Päinvastoin, enemmän kuin koskaan, ja juuri se rakkaus minut vei turmioon. Minä olen kaunis, ylpeä, ja jos tahdon, myös paatunut. Ennemmin laskisin pääni mestauspölkylle kuin antaisin perään."
"Teillä on sydäntä, Nicole."
"Niin, minulla oli… siihen aikaan", sanoi tämä raskaasti.
"Tämä keskustelu lienee teistä surullista?"