"Niin, kuollut, kuten sanotte; Gilbertit eivät vanhene, he kuolevat."
"Oi teitä, nuoruus, rohkeus, kauneus!" huudahti tuntematon. "Te ikuiset aiheet rakkauteen, sankaruuteen ja ihailuun! Teidät hukannut hukkaa itse elämän. Nuoruus on paratiisi, taivas kaikki. Mitä Jumala meille sitten antaa, se on vain surkeata korvausta nuoruudesta. Mitä enemmän hän nuoruuden mentyä ihmisille suo, sitä runsaammin hän on luullut täytyvänsä heidän vahinkoaan korvata. Mutta, suuri Jumala, mikään ei korvaa niitä aarteita, joita nuoruus tuhlaten jakeli!"
"Gilbert olisi ajatellut, mitä niin kauniisti lausuitte"; sanoi Oliva, "mutta annetaan sen asian jo olla."
"Niin, puhukaamme nyt teistä."
"Puhutaan, mistä vain tahdotte."
"Sanokaa, miksi te karkasitte Beausiren kanssa?"
"Tahdoin päästä pois Trianonista, ja täytyihän minulla olla joku toveri. Minun oli enää mahdotonta jäädä Gilbertin hätävaraksi, sellaiseksi, jota hän halveksi."
"Kymmenen vuotta uskollisuutta ylpeyden vuoksi", sanoi sininen domino, "voi, kuinka kalliiksi se turhamaisuus on teille käynyt."
Oliva alkoi nauraa.
"Tiedän varsin hyvin, mitä nauratte", jatkoi tuntematon vakavasti. "Te nauratte sitä, että asioita hyvin tunteva mies väittää teidän pysyneen uskollisena kymmenen vuotta, vaikkette suinkaan luule joutuneenne syypääksi niin naurettavaan ilmiöön. Jos olisi puhe vain ruumiillisesta uskollisuudesta, niin täytynee minun tietää, mitä siitä on arveltava. Niin, tiedänhän, että olette asustanut Beausiren kanssa Portugalissa pari vuotta, että lähditte sieltä, ilman Beausirea, Intiaan erään fregattikapteenin mukana, joka piilotti teitä kajuutassaan ja unohti teidät maihin Chandernagorissa, juuri silloin kun piti palata Eurooppaan. Tiedän senkin, että saitte tuhlata kaksi miljoonaa rupieta ollessanne erään nabobin luona, joka teidät sulki kolminkertaisen ristikon taakse. Tiedän samoin, että pääsitte sieltäkin hypäten ristikoiden ylitse orjan olkapäiden auttamana. Tiedän vihdoin, että olitte rikas, sillä teillä oli kaksi rannerengasta oikeista helmistä, kaksi timanttia ja kolme suurta rubiinia, kun palasitte Ranskaan, Brestiin, ja siellä kova onnenne toimitti teidät kohta satamassa tapaamaan Beausiren, joka oli pyörtyä tuntiessaan teidät, te kun palasitte niin pronssinvärisenä ja laihtuneena, maanpakolaisrukka!"