"Ei, päinvastoin, puhukaa te vain."
"Mistä?"
"Mistä ikinä tahdotte. Puhukaa vaikka kuinka joutavista asioista, ei sillä väliä ole, kunhan vain näyttää siltä, että seurustelemme."
"Tehkää niin, mutta merkillinen mies te olette."
"Antakaa minulle käsivartenne ja kävelkäämme."
Ja he sekaantuivat muiden joukkoon. Oliva piti selkäänsä keikailevasti kenossa ja liikutteli päätään, joka huppukauluksenkin alta näytti sirolta, ja kaulaansa, jonka notkeutta ei dominokaan salannut, niin viehättävästi, että jokainen asiantuntija katseli sitä kateellisesti, sillä oopperanaamiaisissa tänä kevytmielisten urotöiden aikakautena ohikulkija tähysteli naisen käyntiä yhtä uteliaasti kuin nykyään jotkut raviurheilun ystävät seuraavat kauniin hevosen juoksua.
Muutaman minuutin kuluttua Oliva uskalsi tehdä kysymyksen.
"Hiljaa", sanoi tuntematon, "tai pikemmin puhukaa niin paljon kuin tahdotte, mutta älkää pakottako minua vastaamaan. Koettakaa vain teeskennellä ääntänne, pitäkää päätänne pystyssä ja kaapikaa kaulaanne viuhkalla."
Oliva totteli. Tällä hetkellä he sivuuttivat erään ryhmän, joka tuoksusi hajuaineista ja jonka keskellä sirovartaloinen, ryhdiltään notkea ja uljas mies puhui kolmelle kumppanille, ja nämä näkyivät häntä kuuntelevan hyvin kunnioittavasti.
"Kuka tuo nuori mies on?" kysyi Oliva. "Voi kuinka ihana helmen värinen domino!"