"Ei mikään, madame, ei mikään."
"Minusta tuntuu todellakin monseigneur, että annatte minun näytellä surkeata osaa", sanoi kreivitär harmistuneena.
Ja samalla hän hellitti kardinaalin käsivarren. Tämä ei ainoastaan jättänyt siihen jälleen tarttumatta, vaan ei näkynyt edes huomanneen tuota liikettä, kun oli niin hartaasti kiintynyt saksalaiseen naiseen.
"Madame", sanoi hän jälkimäiselle, joka yhä pysyi jäykkänä ja liikkumatta silkkisen suojuksensa takana, "ne sanat, jotka seuralaisenne on minulle teidän puolestanne lausunut… ne ovat saksalaisesta runosta, jonka luin eräässä teillekin ehkä tutussa rakennuksessa."
Tuntematon puristi Olivan käsivartta. Jälkimäinen teki myöntävän liikkeen.
Kardinaalia värisytti.
"Se rakennus", sanoi hän epäröiden, "lienee nimeltään Schönbrunn?"
"Niin", nyökkäsi taas Oliva.
"Ja sanat oli muuan ylhäinen käsi kultanaskalilla kaivertanut kirsikkapuiseen pöytään?"
Oliva nyökäytti taas päätään.