Kardinaali vaikeni. Hänessä näkyi tapahtuvan jokin mullistus. Hän horjui ja ojensi kätensä tukea etsien. Kahden askeleen päässä väijyi rouva de la Motte tämän merkillisen kohtauksen lopputulosta.
Sitten kardinaali laski kätensä sinisen dominon käsivarrelle ja sanoi:
"Näin kuuluu jatko: Mutta se, joka kaikkialla näkee rakastettunsa; se, joka kukan tuoksusta, hajuaineesta arvaa tiheimmänkin hunnun lävitse lemmittynsä läsnäolon, se osaa vaieta, sen ääni on sydämessä; jos toinen sydän häntä ymmärtää, riittää se tekemään hänet onnelliseksi."
"Kuulkaapa, täällä puhutaan saksaa", sanoi äkkiä nuori, sointuva ääni eräästä ryhmästä, joka oli tullut kardinaalin kohdalle. "Kuunnellaan pikkuisen; ymmärrättekö te, marski, saksaa?"
"En, monseigneur."
"Entä te, herra de Charny?"
"Kyllä, teidän korkeutenne."
"Artoisin kreivi!" sanoi Oliva painautuen siniseen dominoon, sillä nuo neljä naamioitua puristivat häntä hieman tungettelevasti.
Tällöin kajahti orkesterista pauhaava soitto, ja lattian tomu ynnä hiuslaitteiden jauhe kohosi sateenkaarenvärisinä pilvinä räiskyviä kynttiläkruunujakin ylemmäksi, jotka kultasivat tätä amoran ja ruusujen utua. Kun naamioidut nyt lähtivät liikkeelle, tunsi sininen domino sysäyksen.
"Varokaa, herrat!" sanoi hän komentavalla äänellä.