"Niin", mutisi lähetystön sihteeri, "minun on myönnettävä, herra sihteeri, että ääntämiseni…"
"Sen kyllä kuulen", myönsi Beausire häikäilemättä.
"Koska olette, monsieur, niin herttainen mies, niin käytän tilaisuutta hyväkseni", riensi sihteeri avosydämisesti puhumaan, "luuletteko, että herra de Souza on minulle siitä suutuksissaan, kun niin pahasti mongerran portugalinkieltä?"
"Ei ollenkaan, jos vain osaatte ranskaa puhtaasti."
"Minäkö?" huudahti toinen riemuissaan. "Minähän olen pariisilainen Saint-Honorén kadulta."
"Se sopii mainiosti", sanoi Beausire. "Mikä taas onkaan nimenne… Ducorneau, eikö niin?"
"Niin, Ducorneau, hyvin sopiva nimi, siinä kun on espanjalainen pääte, jos niin tahtoo. Herra sihteeri tiesi siis nimeni; se ilahuttaa minua suuresti."
"Te olette Lissabonissa hyvissä kirjoissa, niin hyvissä, että tunnustetun kykynne vuoksi meidän ei tarvinnut sieltä hankkia sihteeriä lähetystöömme."
"Olen niin kiitollinen! Herra de Souzan nimitys on minulle ylen onnellinen tapaus."
"Mutta kuulkaa, herra lähettiläs soittaa!"