"Minä siis puhun puolestanne."
Ja Beausire solkkasi muutaman sanan portugalinkieltä, ja siihen don Manuel vastasi samalla kielellä.
"Hänen ylhäisyytensä kreivi de Souza, hänen kaikkein uskovaisimman majesteettinsa lähettiläs, ottaa suosiollisesti huomioonsa sananne ja pyytää minua kysymään, onko totta, että teillä vielä on hallussanne muuan kaunis timanttinen kaulanauha?"
Böhmer kohotti päätään ja silmäili Beausireä kuin mitatakseen hänet kiireestä kantapäähän. Mutta Beausire kesti tämän koetuksen kuin ovela valtiomies.
"Timanttinen kaulanauha", sanoi Böhmer hitaasti, "hyvin kaunis kaulanauha?"
"Se, jota tarjositte Ranskan kuningattarelle", lisäsi Beausire, "ja josta hänen kaikkein uskovaisin majesteettinsa on kuullut puhuttavan."
"Onko herra lähetystön virkamies?" kysyi Böhmer.
"Minä olen hänen yksityissihteerinsä."
Don Manuel oli suurena herrana istuutunut ja katseli nyt rantakadun puoleisen varsin sievän huoneen ovimaalauksia. Kirkas aurinko valaisi Seineä; poppelit näyttelivät hennonvihreitä ensi umppujaan kevättulvien paisuttaman, kellertävän virran reunalla, ja don Manuel siirtyi tarkastelemaan maisemaa.
"Monsieur", sanoi Beausire, "minusta näyttää kuin ette kuulisi, mitä teille puhun."