"Hyvin kävi", sanoi Beausire. "Tunnin kuluessa nuo moukat ovat luonamme."
Vaunut kiitivät, ikäänkuin niitä olisi vetänyt kahdeksan hevosta.
XXVIII
LÄHETYSTÖSSÄ
Palatessaan lähetystön hotelliin nämä herrat tapasivat Ducorneaun kaikessa rauhassa päivällisellä työhuoneessaan. Beausire pyysi häntä tulemaan lähettilään puheille ja huomautti:
"Ymmärrätte kai, hyvä sihteeri, ettei sellainen henkilö kuin herra de Souza voi olla tavallinen lähettiläs."
"Sitä olen kyllä arvellutkin", vastasi toinen.
"Hänen ylhäisyytensä", jatkoi Beausire, "tahtoo Pariisissa päästä huomattavalle sijalle rikkaiden ja ylhäisten piirissä, joten siis oleskelu tässä ikävässä hotellissa Jussienne-kadun varrella on hänelle sietämätön. Niinmuodoin on hankittava hänen ylhäisyydelleen yksityinen asunto."
"Mutta se tuottaa haittaa lähettilään tehtäville", muistutti sihteeri, "ja meidän on sitten niin usein juostava hakemaan hänen allekirjoitustaan."
"Mitä vielä! Hänen ylhäisyytensä antaa teille vaunut", vastasi Beausire.