"Vaunut minulle!" huudahti Ducorneau vähällä pyörtyä ilosta.
"Väärin on, ettei teillä ole aina ollut omia ajoneuvoja", jatkoi Beausire. "Jos lähetystön sihteerillä on mitään arvoa, täytyy hänellä olla omat vaunut; mutta palatkaamme tähän asiaan sitten, kun aika paremmin myöntää. Nyt meidän on tehtävä lähettiläälle selkoa asioista. Missä on kassa?"
"Ylhäällä, lähettilään omassa kerroksessa."
"Niin kaukana teidän työhuoneestanne?"
"Varovaisuudesta, monsieur. Varkaiden on vaikeampi päästä ensimmäiseen kuin pohjakerrokseen."
"Vai varkaita te pelkäätte", myhähti Beausire, "mokoman summan vuoksi!"
"Sata tuhatta livreä!" huudahti Ducorneau. "Hitto vie, kyllä kuuluu, että herra de Souza on rikas! Eipä vain ole sataa tuhatta minkään muun lähetystön kassassa."
"Sopiiko, että nyt tarkastamme?" esitti Beausire. "Minulla on hieman kiire asioilleni."
"Heti paikalla, monsieur", vastasi Ducorneau ja lähti pohjakerroksesta.
Kassa tarkastettiin, ja siinä oli sata tuhatta livreä, puoleksi kullassa ja hopeassa. Ducorneau tarjosi avaimensa, jota Beausire katseli vähän aikaa ihaillakseen sen monimutkaisia uurteita ja koloja, mutta samalla hän näppärästi otti siitä vahaan jäljennöksen. Antaen sitten avaimen takaisin Ducorneaulle hän sanoi: