"Herra de Taverney, tekö?" huudahti Charny, sillä tämä oli todellakin mies, joka Montorgueil-kadulta oli tullut Reteaun luo.
Molempien mieleen oli, aamulla lehteä lukiessa, tullut sama ajatus, koska heillä oli sydämessään sama tunne, ja ilmoittamatta toisilleen mitään he olivat ryhtyneet aatettaan toteuttamaan. Tätä varten oli mentävä sanomalehtimiehen luo vaatimaan hyvitystä ja annettava hänelle selkään, jos hän kieltäytyisi. Mutta nyt he, nähdessään toisensa, tulivat huonolle tuulelle, sillä kumpikin aavisti kilpailijan siinä miehessä, jossa oli herännyt sama tunne. Siksi herra de Charny olikin jokseenkin nyrpeästi huudahtanut: "Herra de Taverney, tekö?"
"Minä itse", vastasi Filip samaan tapaan, tehden puolestaan liikkeen rukoilevaa kynäniekkaa kohti, joka oli pistänyt kätensä ristikon lävitse. "Minä itse, mutta näyn myöhästyneen. Saan siis vain katsella juhlaa, ellette ole niin hyvä ja avaa porttia."
"Juhlaa", mutisi kauhistunut Reteau, "mitä te juhlalla tarkoitatte? Aikovatko herrat minut teurastaa?"
"Se on liian törkeä sana", vastasi Charny. "Ei, monsieur, ei teitä teurasteta, vaan ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan. Sallinette, herra de Taverney, että käsittelen tätä miekkosta, niinkuin parhaaksi näen?"
"Tietysti, monsieur", vastasi Filip, "onhan teillä etuoikeus, koska ensiksi tulitte."
"Asettukaa siis seinää vasten ja seiskaa liikkumatta", komensi Charny, kiittäen Taverneytä nyökkäyksellä. "Te siis, arvoisa herra, myönnätte laatineenne ja julkaisseenne kuningattaresta tuon leikillisen tarinan, joksi sitä sanotte ja joka oli luettavana lehdessänne tänä aamuna."
"Monsieur, se ei tarkoita kuningatarta."
"Vai se vielä puuttui!"
"Te olette kovin kärsivällinen, monsieur", huomautti Filip raivoissaan portin toisella puolen.