"Samoin minäkin."
"Sallikaa minun siis lausua teille jäähyväiset ja onnitella itseäni siitä kunniasta, että olen teidät tavannut."
"Sallikaa minun lausua samaa teille, lisäten toivovani, että se asia, jota varten olette tänne tullut, onnistuisi mielenne mukaan."
Ja molemmat miehet kumarsivat hymyillen ja kohteliaasti, mutta samalla olisi kuitenkin helposti nähnyt, että sanat tulivat vain huulilta. Erottuaan he lähtivät kumpikin omalle suunnalleen, Filip bulevardeja kohti ja Charny pitkin virran rantaa. Molemmat kääntyivät pari kertaa katsomaan taakseen, kunnes kumpikaan ei enää nähnyt toistaan.
Silloin Charny poikkesi Beaurepaire-kadulle ja joutui monen pikku kadun kautta viimein Saint-Louis-kadulle, jota pitkin sitten astui päästäkseen Neuve-Saint-Gilles-kadun kulmaan. Mutta samalla hänen huomionsa kiintyi nuoreen mieheen, joka näytti tutulta ja tuli häntä vastaan samaa katua. Pari kertaa hän pysähtyi epäillen, mutta pian häipyi kaikki epävarmuus. Vastaantulija oli todellakin herra de Taverney.
Filip, joka oli aluksi poikennut Mauconseil kadulle, oli sitten kulkenut pitkin monta eri katua, sivuuttanut Lamoignonin hotellin ja lopulta päässyt Saint-Louis-kadulle, missä nuoret miehet taas yhtyivät juuri silloin, kun piti kääntyä Neuve-Saint-Gilles-kadulle. Molemmat pysähtyivät ja loivat toisiinsa katseen, joka ei enää salannut heidän ajatustaan.
Kummallakin oli jälleen ollut sama aikomus, nimittäin mennä vaatimaan hyvitystä kreivi de Cagliostrolta. Kun he nyt tapasivat toisensa täällä, olivat he selvillä toistensa aikeesta.
"Herra de Charny", sanoi Filip, "jätin teidän haltuunne myyjän; voisitte siis minulle jättää ostajan. Saitte antaa kepillä, suokaa minun antaa miekalla."
"Monsieur", vastasi Charny, "ymmärtääkseni teitte mielikseni vain siksi, että olin ensinnä paikalla, ettekä minkään muun vuoksi."
"Niin, mutta tänne", sanoi Taverney, "tulin samalla kuin tekin, ja sanon jo ennakolta, etten täällä suo teille etuoikeutta."