XXXI
KUINKA KAKSI YSTÄVÄÄ MUUTTUU VIHAMIEHIKSI
Sillä välin oli Adelgonde rientänyt hakemaan järjestyksen valvojia. Mutta ennen hänen paluutaan olivat Filip ja Charny ehtineet sytyttää aika rovion aikakauskirjan vihoista, joita heittivät tuleen yhä lisää, repien niitä palasiksi, jotta paremmin syttyisivät. Painoksen viimeiset kappaleet olivat jo käsiteltävinä, kun Adelgonden takana, pihan toisessa päässä, näkyi kaartilaisia ja samalla satakunta katupoikaa ja yhtä monta juoruämmää. Ensimmäiset pyssynperät kolahtivat juuri eteisen kivilattiaan, kun lehden viimeinen numero syttyi palamaan.
Onnekseen Filip ja Charny tunsivat sen takatien, jonka Reteau oli varomattomasti näyttänyt. He siis pujahtivat salakäytävään, sysäsivät salvat kiinni, astuivat Vieux-Augustins-kadun ristikkoportista, lukitsivat sen jälleen ja heittivät avaimen katuojaan.
Sillaikaa Reteau, päästyään vapauteen, kirkui: auttakaa, murha, salamurha! ja Adelgonde kirkui: tulipalo! nähdessään akkunoiden kimaltelevan paperin palaessa. Sotamiehet saapuivat, mutta huomattuaan nuorten miesten kadonneen ja tulen sammuvan eivät pitäneet tarpeellisena jatkaa etsiskelyään, vaan jättivät Reteaun hautomaan selkäänsä kanferttiviinalla ja palasivat vahtipaikalleen.
Mutta kansanjoukko, ollen uteliaampi kuin kaartilaiset, viipyi kello kahdentoista tienoille Reteaun pihalla yhä siinä toivossa, että aamullinen kohtaus uudistuisi. Vimmoissaan soimasi Adelgonde Marie-Antoinettea nimittäen häntä itävaltalaiseksi ja siunasi herra Cagliostroa nimittäen tätä kirjallisuuden suojelijaksi.
Kun Filip ja Charny olivat joutuneet Vieux-Augustins-kadulle, sanoi jälkimäinen:
"Kun asiamme nyt on suoritettu, monsieur, voinko toivoa sitä iloa, että saisin jollakin tapaa olla teille avuksi?"
"Kiitän tuhannesti, monsieur; aioin kysyä teiltä samaa."
"Kiitos; olen tullut tänne yksityisissä asioissa, joiden takia viipynen osan päivää Pariisissa."