"Tarttukaa miekkaanne! Puolustakaa itseänne!" huusi Filip.
"Jospa tietäisitte", sanoi Cagliostro katsellen Filipiä, "kuinka helppoa on saada miekka kädestänne."
"Miekallanneko?"
"Niin, ensiksikin sillä, jos tahtoisin."
"No katsotaan… katsotaan!"
"Sitä ei minun tarvitse yrittää, kun on varmempi keino."
"Vetäkää miekkanne, sanon viimeisen kerran, taikka pistän kuoliaaksi", riehui Filip syösten kreivin kimppuun.
Mutta tämä, jota miekankärki uhkasi rintaan kohta osua tuskin kolmen tuuman päässä, oli jo ottanut taskustaan pienen pullon ja irroittanut korkin ja roiskautti siitä nyt Filipin kasvoihin. Heti kun neste osui hyökkääjään, horjahti tämä, pudotti aseensa, pyörähti ympäri, vaipui polvilleen, ikäänkuin jalat eivät enää kannattaisi, ja meni muutamaksi sekunniksi tainnoksiin. Cagliostro esti häntä kaatumasta pitkälleen, nosti hänet istumaan nojatuoliin, pisti miekan takaisin tuppeen ja odotti, kunnes tainnostila hälveni, sanoen sitten:
"Teidän iällänne, ritari, ei enää sovi tehdä tyhmyyksiä. Herjetkää siis olemasta hupsu kuin pikkulapsi ja kuunnelkaa, mitä sanon."
Filip ravisteli itseään, ojenteli jäseniään, karkoitti sen kauhun, joka oli hänet vallannut, ja mutisi: