"Rakastakaa niitä", jatkoi Cagliostro, "jotka teitä ylenkatsovat; rakastakaa niitä, jotka teidät unohtavat tai teitä pettävät. Suurille sieluille ori ominaista pettyä suurimmissa tunteissaan. Kristitty on velvollinen palkitsemaan pahan hyvällä. Olettehan kristitty, herra de Taverney?"
"Monsieur!" huudahti Filip kauhistuneena siitä, että näki Cagliostron tuntevan sekä menneisyyden että nykyisyyden, "ei sanaakaan lisää! Ellen puolustanutkaan kuninkuutta, puolustin ainakin kuningatarta, kunnioitettavaa, viatonta naista, jota on kaiken uhallakin pidettävä kunniassa, koska jumalallinen laki käskee puolustamaan heikkoja."
"Heikkoja! Ja heikoksi sanotte kuningatarta, jonka edessä kahdeksankolmatta miljoonaa elävää ja ajattelevaa olentoa kumartaa päätä ja polvea! Johan nyt jotakin!"
"Monsieur, häntä panetellaan."
"Mistä sen tiedätte?"
"Uskon, että niin on."
"Teillä on mielestänne oikeus niin uskoa."
"Epäilemättä."
"Vai niin! Minulla on oikeus uskoa päinvastoin."
"Te menettelette kuin paha henki."