"Mitä Charny tähän kuuluu?"
"Se on vastainen seuraajasi, se mies, joka valtaan päästyään voi sinut karkoittaa, kuten sinä voit karkoittaa herrat Coignyn, Vaudreuilin ja muut."
Veri syöksähti nyt rajusti Filipin ohimoihin.
"Riittää", huusi hän, "sanon vielä kerran: riittää, monsieur. Minua hävettää, että olen näin kauan kuunnellut. Se, joka vertaa Ranskan kuningatarta Messalinaan, on inhottava panettelija."
"Hyvä, varsin hyvä", sanoi ukko. "Oikeassa olet, tuollaista osaa sinun tuleekin näytellä. Mutta täällä ei sinua kukaan kuule."
"Oi!"
"Ja mitä Charnyhin tulee, huomannet, että olen aikeesi arvannut. Kuinka taitava lienetkin, näetkös, Taverneyden luontoon kuuluu aavistaa. Jatka, Filip, jatka. Imartele, taltuta, lohduta Charnyta, auta häntä hiljakseen ja ilman katkeruutta kehittymään taimesta kukaksi, niin saat olla varma, että hän, aatelismies, myöhemmin suosikkiaikanaan maksaa sinulle takaisin kaikki, mitä olet hänen hyväkseen tehnyt."
Ja tämän sanottuaan parooni, tuntien ylpeyttä kekseliäisyytensä näytteestä, hypähti vallattomasti kuin nuorukainen, vieläpä sellainen, joka on menestyksestään käynyt kopeaksi. Raivoissaan Filip tarttui häntä hihaan ja hillitsi häntä.
"Niinhän sen laita lienee", sanoi hän. "Järjenjuoksunne on mainio."
"Siitäkö olet vihoissasi, että arvasin oikein? Mitä tyhjää, saat suoda anteeksi, että olen ollut niin huomaavainen. Muuten on Charny minulle mieluinen, ja käytöksesi häntä kohtaan tyydyttää minua täydellisesti."