"Ah!" huudahti kuningatar riemusta hurmaantuneena, "niin juuri, sire!"
Ja hän heittäytyi kuninkaan syliin, mutta sitten heti hän punastuen ja hämillään, kun huomasi toisten katselevan, kätki kasvonsa kuninkaan povelle, tämän suudellessa hellästi hänen kauniita hiuksiaan.
"Jopa nyt", sanoi Artoisin kreivi kuin hölmistyen sekä yllätyksestä että ilosta, "täytyy ostaa silmälasit; mutta taivaan nimessä, tuota näkyä en vaihtaisi miljoonaankaan, vai mitä arvelette, herrat?"
Filip nojasi kuolonkalpeana seinään. Charny seisoi kylmänä, heltymättömänä, ja oli juuri pyyhkinyt hikoilevaa otsaansa.
"Ja siinä on syy, hyvät herrat", sanoi kuningas onnellisena aikaansaamastaan vaikutuksesta, "miksi kuningattaren oli mahdotonta sinä yönä olla oopperanaamiaisissa. Uskokoon muuten kukin, mitä hyväksi näkee; kuningatar varmaankin tyytyy siihen, että minä uskon omalla tavallani."
"Hyvä on", lisäsi Artoisin kreivi, "Provencen kreivi saa siitä ajatella, mitä tahtoo, mutta sen minä takaan, ettei hänen puolisolleen onnistu samanlainen alibi, jos joskus syytettäisiin yön viettämisestä kotoa poissa."
"Veljeni!"
"Sire, olen nöyrin palvelijanne!"
"Charles, minä lähden mukaanne", sanoi kuningas suudeltuaan kuningatarta vielä kerran.
Filip ei ollut liikahtanut.