"Vaivoin pysyi", vakuutti vielä Andrée ylpeänä, kiittämättä kreivitärtä edes silmäyksellä.
Herra de Crosne, hän, jota oli aikomus kuulustella, sai nyt mielin määrin tarkastella näitä kolmea naista, joista Jeanne yksin muisti olevansa poliisiministerin nähtävänä.
"Monsieur", sanoi vihdoin kuningatar, "kenen kanssa ja minkä vuoksi herra de Charny on taistellut?"
Tällä välin Andrée ehti malttaa mielensä.
"Erään aatelismiehen kanssa, joka… Mutta hyväinen aika, madame, nythän on enää tarpeetonta… Molemmat vastustajat ovat tällä hetkellä hyvässä sovussa, koska äsken puhelivat teidän majesteettinne läsnäollessa."
"Täälläkö?"
"Niin, juuri täällä… Voittaja astui ulos ensin, vain parikymmentä minuuttia sitten."
"Herra de Taverney!" huudahti kuningatar, silmissä kiukun salama.
"Veljeni!" mutisi Andrée, moittien itseään siitä itsekkyydestä, ettei ollut heti kaikkea ymmärtänyt.
"Todellakin arvelen", sanoi poliisiministeri, "että herra de Charnylla on ollut kaksintaistelu juuri herra de Taverneyn kanssa."