Ja hän otti hatusta, jota piteli kainalossaan, pienen litteän lippaan, jossa koristetta säilytettiin.
"Katsokaapa, kreivitär", sanoi kuningatar, "tuo teitä varmaan huvittaa, kun olette nainen."
Ja hän siirtyi hiukan syrjemmälle pienen porsliinipöydän luota, jolle Böhmer levitti kaulanauhan niin taitavasti, että useimmat jalokivien särmistä, valon niihin osuessa, säkenöivät kuin tulessa. Jeanne huudahti ihastuksesta, eikä kauniimpaa olisi voinutkaan kuvitella. Timantit olivat kuin tulenkielekkeitä, milloin vihreänpunaisia, milloin taas valkeita kuin itse päivänvalo. Böhmer pani koristeen värähtelemään, ja sen ihmeelliset leimahdukset näkyivät ryöppynä virtaavan.
"Ihmeen kaunis!" ihaili Jeanne aivan hurmaantuneena.
"Puolitoista miljoonaa livreä, mutta mahtuu yhteen kouraan!" vastasi kuningatar tekeytyen niin filosofisen tyyneksi, kuin Geneven Rousseau olisi koskaan voinut olla sellaisessa tilaisuudessa.
Mutta Jeanne tajusi tässä kylmäkiskoisuudessa olevan muutakin eikä menettänyt toivoa, että saisi kuningattaren mielen kääntymään. Hän siis tutki koristetta kauan ja sanoi:
"Herra jalokivikauppias oli oikeassa; maailmassa on vain yksi kuningatar kyllin ansiokas tätä pitämään — teidän majesteettinne."
"Mutta minun majesteettini ei pane sitä kaulaansa", vastasi Marie-Antoinette.
"Emme katsoneet voivamme sitä päästää Ranskan ulkopuolelle, madame, ennenkuin saisimme teidän majesteetillenne alamaisesti lausua siitä mielipahamme. Tämän koristeen tuntee koko Eurooppa, ja sen omistamisesta kilpaillaan. Kun kerran Ranskan kuningatar on siitä kieltäytynyt, saakoon kuka tahansa hallitsijatar sillä itseään koristaa, sillä kansallisylpeytemme täytyy se sietää siihen nähden, että teidän majesteettinne on uudestaan ja lopullisesti hylännyt tarjouksemme."
"Kieltävän vastaukseni on teille ilmoitettu", vastasi kuningatar. "Ja se on julkisesti tunnettu. Minua on siitä niin paljon kiitetty, etten kadu."