Äkkiä kuningatar nousi, käveli kerran edestakaisin ja pysähtyi Jeannen eteen, jonka katse kiilui häntä kohti.
"Kreivitär", sanoi hän kuivasti, "kuningas ei näy tulevan takaisin. Pikku anomuksemme lykätään ensi vastaanottoon."
Jeanne kumarsi alamaisesti ja astui takaperin ovelle asti.
"Mutta minä pidän teitä muistissa", lisäsi kuningatar lempeästi.
Jeanne painoi huulensa Marie-Antoinetten kädelle niin hartaana kuin tarjoisi koko sydämensä ja lähti jättäen kuningattaren harmiensa ja huumaustensa valtaan.
"Voimattomuuden harmit, halun huumaukset", tuumi Jeanne. "Ja sittenkin kuningatar! Mitä vielä, hän on nainen!"
Kreivitär katosi näkyvistä.
XL
KAKSI HIMOA RAKKAUDEN VARJOSSA
Jeanne oli myös nainen, vaikkei ollut kuningatar. Niinpä hän heti, kun oli päässyt vaunuihinsa, vertaili Versaillesin komeata palatsia, sen rikasta ja loisteliasta kalustoa siihen, mitä oli neljännessä kerroksessa Saint-Clauden kadun varrella, sen hienopukuisia lakeijoita vanhaan palvelijaansa.