"Teidän majesteettinne ehkä unohtaa, että tällainen koriste on rahaa ja että se sadankin vuoden päästä on ainakin sen arvoinen kuin nytkin", huomautti Jeanne.
"Antakaa minulle puolitoista miljoonaa livreä, kreivitär", vastasi kuningatar väkinäisesti hymyillen, "niin saadaan nähdä."
"Voi jospa minulla olisi!…"
Hän vaikeni. Pitkät lauseet eivät aina ole sen arvoisia kuin sovelias sanomatta jättäminen.
Böhmer ja Bossange käyttivät neljännestunnin sovitellakseen koristeen lippaaseen ja kiertääkseen lukon kiinni, mutta kuningatar ei hiiskahtanutkaan. Hänen teeskennellystä ilmeestään, hänen vaitiolostaan saattoi nähdä, että vaikutelma oli ollut syvä ja taistelu kova. Tapansa mukaan, kun oli harmissaan, hän nytkin otti käteensä kirjan ja selaili sitä lukematta.
Jalokivikauppiaat tekivät lähtöä ja sanoivat:
"Eikö siis teidän majesteettinne halua?"
"En… en", huokasi kuningatar, tällä kertaa salaamatta huokaustaan.
He poistuivat. Jeanne huomasi, että kuningattaren jalka polki samettipatjaa, johon siitä jäi näkyvä merkki.
"Hän kärsii", ajatteli kreivitär seisten liikkumatta.