"Oikein, Pont-Neufin lähellä; siellähän minä olenkin nähnyt heidän nimensä erään portin yläpuolella, kun olen ajanut ohitse."
"Ahaa", tuumi Jeanne, "koukku tunkee yhä syvemmälle."
Jeanne olikin oikeassa: koukku oli tarttunut hyvin syvälle.
Niinpä kun kardinaali seuraavana aamuna lähti pienestä Saint-Antoinen esikaupungin talosta, ajoi hän suoraan Böhmerin luo. Hän aikoi esiintyä tuntematonna, mutta Böhmer ja Bossange olivat hovihankkijoita ja osasivat jo heti alussa puhutella häntä monseigneuriksi.
"Vai niin, vai monseigneuriksi te sanotte", huomautti kardinaali, "mutta kun tunnette minut, niin pitäkää edes huolta, etteivät muut tunne."
"Monseigneur saa olla huoleti. Odotamme monseigneurin määräyksiä."
"Tulin ostamaan sen timanttisen kaulanauhan, jota näytitte kuningattarelle."
"Olemme aivan onnettomia, mutta monseigneur on myöhästynyt."
"Kuinka niin?"
"Se on myyty."